Ympäristö on käyttöliittymä

Esteettömyys mahdollistaa

Yksinkertaisesti ilmistuna esteettömyys on mahdollistamista. Se on ympäristön ominaisuus, joka mahdollistaa erilaisten ihmisten vaihtoehtoiset toimintatavat. Se antaa yksilölle iästä, sukupuolesta, terveydentilasta, vammaisuudesta tai toimintakyvystä riippumattoman mahdollisuuden toimia itsenäisesti.

Esteettömyys luo mahdollisuudet apuvälineiden käyttämiseen, ympäristön erilaisten ominaisuuksien hyödyntämiseen ja toisen ihmisen apuun.  

Apuvälineitä voivat olla ihmisen henkilökohtaisessa käytössä olevat välineet kuten valkoinen keppi, opaskoira, pyörätuoli tai kuulolaite. Asumisympäristön teknisiä laitteita ja välineitä ovat esim. induktiosilmukka, kohdevalaistus, hissi tai nostin. Rakennusteknisiä ominaisuuksia ovat selkeät tilaratkaisut, heijastamattomat ja luistamattomat pinnat, materiaalikontrastit, portaat ja luiskat eli ne asiat, jotka rakennettuina luovat kohtuullisen muuttumattoman ympäristön.

Aina on myös olemassa ihmisiä, jotka tarvitsevat toisen ihmisen apua – avustajia, tulkkeja tai oppaita esteettömyydestä ja apuvälineistä riippumatta.

Vaihtoehtoiset toimintatavat

Tähän asti ympäristöjen suunnittelun ja rakentamisen lähtökohtana ovat ollet ihmiset, jotka kävelevät kahdella jalalla, käyttävät molempia käsiä, kuulevat, näkevät ja ymmärtävät sekä muistavat. Jos ihmisten toimintakyky muuttuu tai hekikentyy, ottavat he käyttöönsä apuvälineitä. Ihmiset käyttävät apuvälineitä korvatakseen jonkun toimintakykynsä puutoksen tai tukeakseen toimintakykynsä heikentynyttä osa-aluetta.

Valkoista keppiä käytetään tuntoaistin avulla hahmottamisen tukena tai näkemisen tilalla. Kuulolaitteella vahvistetaan ääntä heikentyneen kuulon tueksi. Pyörätuolia käytetään liikkumiseen jalkojen sijasta. Apuvälineiden käyttäminen vaikuttaa ihmisten toimintatapoihin, mikä edellyttää rakennetulta ympäristöltä vaihtoehtoisuutta ja ominaisuuksia, jotka mahdollistavat apuvälineen käyttämisen.

Ympäristö on henkilökohtainen käyttöliittymä

Toimintaympäristö on käyttöliittymä. Toimivan käyttöliittymän pitäisi luoda käyttäjälle (toimijalle) olosuhteet, joissa hän voi valita ympäristöstä toimintaansa tukevat elementit eli apuvälineet, rakenteelliset ratkaisut ja toimintamallit. Valkoisenkepin käyttäjälle ympäristöstä pitäisi löytyä materiaalieroja ja ääniä, jotka helpottavat asioiden tunnistamista ja suunnistautumista. Kuulolaitteen käyttäjällä tulisi aina olla käytettävissään induktiosilmukka ja tekstitys. Pyörätuolin käyttäjä tarvitsee aina portaiden rinnalle hissin tai luiskan.  Toimintaympäristössä tulisi olla ominaisuuksia, joita käyttäjät voivat vapaasti ja omaehtoisesti valita oman toimintatapansa pohjalta.

Esteettömyyden toteutumiseksi yleisen ajatusmallin pitää muuttua. Ongelmana eivät siis ole apuvälineiden käyttäjät vaan ympäristö, joka tukee pelkästään yhdenlaisia toimijoita – ihmisiä, joilla ei ole apuvälineitä tai vammoja.

Tulevaisuudessa toimintaympäristön tulisi olla kuin tietokoneen käyttöliittymä – muunnettava ja henkilökohtainen.

Mervi Niemelä