-A A +A

Digihelpparin suunnittelu innostaa ja palkitsee

Ti, 22/10/2019 - 13:22
Mikko, Pekka, Pippa, Jari, Jani ja muut kokemuskehittäjät kokoontuivat alkuviikosta Tampereelle viimeistelemään sovelluksen vaatimusmäärittelyä.
Arjen koodit -hanke etsii digitaalisia ratkaisuja itsenäisen asumisen tueksi.

 –Haluamme ratkaista arjen haasteita ketterästi ja työskentelemällä yhdessä kokemustoimijoiden kanssa, kertoo hankepäällikkö Lea Haikala

Arjen koodit -hankkeessa luodaan kehittämistyöhön uusia toimintatapoja. Yksi tällä hetkellä kehitettävistä ratkaisuista on Digihelppari-mobiilisovellus. Se on tarkoitettu henkilöille, jotka kaipaavat apua arjen rutiinien hallintaan. Sovellusta voi räätälöidä käyttäjän toiveiden mukaisesti. Digihelpparista voivat hyötyä esimerkiksi ihmiset, joilla on neuropsykiatrisia oireita.

Jani Seppälä, Mikko Heino, Birgitta Lepistö ja Sofia Siltanen ovat projektissa mukana olevia kokemuskehittäjiä. –Halusin lähteä mukaan, koska koen tarvitsevani tällaista sovellusta ja halusin myös tutustua ihmisiin, joilla on samankaltaisia ongelmia kuin minulla, kertoo Birgitta Lepistö. –Moni muukin tarvitsee tällaista sovellusta ja olemme yhdessä huomanneet, että on paljon asioita, joihin kaipaisi apua.

–Olen oppinut uusia teknisiä asioita sovelluksen kehittämisestä, kertoo Jani Seppälä. –Esimerkiksi progressiivisen verkkosovelluksen käsite oli minulle uusi. Se on eri päätelaitteille mukautuvan verkkosivuston ja puhelimeen ladattavan sovelluksen sekoitus. Moni on kertonut, että tällaisesta olisi apua. 

Mikko Heinolle on projektin myötä konkretisoitunut se, että monella ihmisellä on arjessa samanlaisia haasteita. –Olen oppinut sosiaalista ryhmätyöskentelyä, kuten käyttäytymistä, kuuntelemista ja yhteistyötä, hän kertoo.

Sovelluksen käyttötestit alkavat ensi vuoden lopulla ja se on valmis käyttöön alkuvuonna 2021.

Tutustu Arjen koodit -hankkeeseen.