Koronaviruksen vaikutuksia toimintaamme

Olemme eläneet poikkeusoloissa nyt jo kaksi kuukautta. Tämä aika on tuonut muutoksia meidän kaikkien arkeen. Meidän tärkein tehtävämme on edelleenkin pyrkiä turvaamaan asiakkaidemme turvallisuus koronaviruspandemian aikana.

Pyrimme suojaamaan myös työntekijämme mahdollisilta tartunnoilta ja samalla mahdollistamaan sen, että Aspa-kodeissa on riittävästi henkilökuntaa myös poikkeusolojen aikoina.

Vierailut Aspa-kodeissa

Monet asiakkaistamme kuuluvat infektiotautien osalta riskiryhmään. Viranomaisohjeistuksen mukaisesti vierailukielto Aspa-kodeissa jatkuu. 

Jos käynti Aspa-kodissa on välttämätöntä, esimerkiksi asiakkaan lääkinnällisen terapian takia, siitä tulee sopia etukäteen palveluesimiehen kanssa. Kaikkien tulee noudattaa Aspa-kodilla olevia hygieniaohjeita ja henkilökunnan antamia muita ohjeita.

Suosittelemme yhteydenpitoon puheluita, videopuheluita ja muita luovia keinoja. Henkilökuntamme auttaa yhteydenpidossa ja neuvoo teitä oman Aspa-kodin käytännöissä.

Asiakkaidemme vierailut ja lomat

Tehostetussa asumispalvelussa suosittelemme mahdollisuuksien mukaan kokonaan välttämään asiakkaiden vierailuja ja lomia oman Aspa-kodin ulkopuolelle. Jos asiakas kuitenkin lähtee lomalle, sekä lähdöstä että paluusta tulee olla etukäteen yhteydessä Aspa-kodin palveluesimieheen. Omaan asuntoon paluuseen liittyvät asiat suunnitellaan huolellisesti huomioiden muut Aspa-kodissa asuvat asiakkaat. Aspa-kotiin palattaessa tulee noudattaa huolellisesti hygieniaohjeita.

Tuetun asumisen palvelut

Omissa erillisissä asunnoissaan asuvien asiakkaiden kotiin vietävät palvelut sekä henkilökohtaisen avun palvelut toteutamme noudattaen hygieniaohjeistusta. Lisätietoja kotikäynneistä ja niihin liittyvistä asioista voi kysyä suoraan oman Aspa-kodin työntekijöiltä.

Asiakkaiden arki Aspa-kodeissa

Toteutamme toimintakykyä ja hyvinvointia edistävää toimintaa Aspa-kodeissa myös poikkeusaikana. Arkeen kuuluvat myös riittävä liikunta, ulkoilu ja maistuva ruoka sekä huolehtivat työntekijät.

Aspan hallinto työskentelee etänä

Aspa Palvelut Oy:n ja Aspa-säätiön hallinto ja kehittämistoiminnot jatkavat hallituksen suosituksen mukaisesti etätöiden tekemistä toistaiseksi.

Lisätietoja omasta Aspa-kodista

Lisätietoja asumispalveluihin liittyen saat Aspa-kotien palveluesimiehiltä tai alueiden palvelupäälliköiltä.

Lue aikaisemmat aiheesta julkaisemamme uutiset

3.4.2020 Tehtävämme on suojella asiakkaitamme

17.3.2020 Koronaviruksen vaikutukset Aspan toimintaan