Turvallisuus

Sinulla on oikeus tuntea olosi turvalliseksi asunnossasi ja asuinympäristössäsi.

Mikäli jokin asuinympäristössäsi tai asuinpaikkasi muissa asukkaissa herättää pelkoa, ota asia puheeksi ohjaajan kanssa. 

Ohjaajat eivät saa käyttäytyä pelottavalla tai aggressiivisella tavalla tai kohdella sinua kovakouraisesti. Jos tällaista tapahtuu, asia pitää ottaa heti puheeksi. 

Pekka ei pidä tavasta, jolla häntä avustetaan – avustustilanteissa häneen usein sattuu, sillä avustaja ei osaa nostaa häntä oikein. Pekka ottaa asian puheeksi avustajan kanssa ja kertoo rehellisesti, että avustaminen tuntuu epämukavalta.

Fyysiset itsemääräämisoikeuden rajoituskeinot ovat sallittuja vain, jos asukas on vaaraksi itselleen tai muille. Asukkaiden rankaiseminen esimerkiksi huoneeseen tai asuntoon eristämällä ei ole sallittua. 

YK:n vammaisoikeussopimuksen 14. artiklassa todetaan, että vammaiset henkilöt eivät saa joutua laittoman tai mielivaltaisen vapaudenriiston kohteeksi ja mahdollisen vapaudenriiston on tapahduttava lain mukaisesti. Vammaisuuden olemassa olo ei missään tapauksessa oikeuta vapaudenriistoon. 

Joissain tapauksissa asukkaiden itsemääräämisoikeutta saatetaan joutua rajoittamaan turvallisuussyistä. Rajoitusten on kuitenkin oltava hyvin perusteltuja ja yksilölliseen tilanteeseen sopivia. Yhdelle asukkaalle välttämättömiä rajoituksia ei saisi perusteettomasti laajentaa koskemaan kaikkia asumisyksikön asukkaita. 

Eelis ei terveydentilansa takia hahmota kulkureittejä ja saattaa joutua vaarallisiin tilanteisiin poistuessaan kotoaan. Jotta Eelis ei karkaisi, asumisyksikön kaikki ovet pidetään lukittuina, eivätkä asumisyksikön yhdeksän muuta asukasta pääse poistumaan rakennuksesta ilman työntekijöiden lupaa. Ritvan mielestä tämä on epäoikeudenmukaista, sillä hän pystyy liikkumaan ulkona itsenäisesti ilman vaaraa. Ritva ottaa asian puheeksi asumisyksikössään. Hän ehdottaa, että muille asukkaille hankitaan avaimet, joilla he pääsevät poistumaan rakennuksesta ilman työntekijöitä.

Jos elämässäsi on epäreilulta tuntuvia rajoituksia, sinulla on oikeus tietää ja ymmärtää niiden perusteet. Rajoituksista pitää aina neuvotella asukkaan kanssa.