Omaishoidon kotilomitus | Aspa
-A A +A

Omaishoidon kotilomitus

Omaishoidon kotilomitus

Omaishoidon kotilomitukseen sisältyy yksilöllisten tarpeiden mukaan sovittu käynti avustettavan ihmisen omassa kodissa, jolloin omaishoitajalla on mahdollisuus tehdä haluamiaan asioita vastaava tuntimäärä. Tuemme ja ohjaamme avustettavaa ihmistä esimerkiksi henkilökohtaisen hygienian ja terveyden hoidossa, mahdollistamme ulkoilua ja asiointia kodin ulkopuolella sekä avustamme ja ohjaamme aterioiden suunnittelussa ja ruuan valmistuksessa.

Omaishoidon kotilomitus on käytettävissä päivittäin klo 8.00-21.00 välisenä aikana.
Lisätietoa omaishoidon kotilomituksesta saat soittamalla Aspan ilmaiseen palvelunumeroon 0800 302 003. Palveluneuvonta vastaa arkisin klo 9-15. 

Toimintamme perustuu vahvoihin arvoihin – ihmisen kunnioittamiseen, luotettavuuteen ja asiantuntijuuteen. Henkilökeskeinen toimintatapa, asiakkaan osallisuus ja hänen tahtonsa kuuleminen toteutuvat kaikissa palveluissamme. Asiakkaat osallistuvat palvelujen kehittämiseen mm. asukaskokousten, asiakastyytyväisyyskyselyn ja vertaisarvioinnin avulla.