Tukihenkilötoiminta | Aspa
-A A +A

Tukihenkilötoiminta

Tukihenkilötoiminta

Elämänhallinta, itsestä, omista asioista ja sosiaalisesta elämästä huolehtiminen tai esimerkiksi opiskelun aloittaminen tai töihin palaaminen voivat olla haastavia ilman tukea. 

Ennen tukihenkilötoiminnan aloittamista arvioidaan tuen tarve, sovitaan tuettavat osa-alueet ja tavoitteet. Palvelun sisällöstä ja kestosta (yleensä 1-3 kk) laaditaan yksilöllinen suunnitelma. Kokonaistavoitteena on mahdollisimman itsenäinen elämä tukijakson jälkeen.

Tukea saa suunnitelman mukaisesti 1-5 kertaa viikossa. Siihen sisältyy tuki ja ohjaus arjen toimissa ja taidoissa kuten kodinhoito, kaupassakäynti, ruoanlaitto ja vuorokausirytmin ylläpitäminen. Tarpeen mukaan tuetaan myös esimerkiksi töihin palaamisessa. Käytännön harjoitteilla ohjataan oman rahan käyttöön ja asiointiin kodin ulkopuolella sekä tuetaan sosiaalista elämää.

Tukihenkilötoimintaa järjestetään arkipäivisin.

Lisätietoa tukihenkilötoiminnasta saat soittamalla Aspan ilmaiseen palvelunumeroon 0800 302 003. Palveluneuvonta vastaa arkisin klo 9-15. 

Aspan toiminta perustuu vahvoihin arvoihin – ihmisen kunnioittamiseen, luotettavuuteen ja asiantuntijuuteen. Henkilökeskeinen toimintatapa, asiakkaan osallisuus ja hänen tahtonsa kuuleminen toteutuvat kaikissa palveluissamme. Asiakkaat osallistuvat palvelujen kehittämiseen mm. asukaskokousten, asiakastyytyväisyyskyselyn ja vertaisarvioinnin avulla.