Jouko on vapaana kellon ympäri | Aspa
-A A +A

Jouko on vapaana kellon ympäri

Jouko on vapaana kellon ympäri
Ms-tautia sairastava Jouko tarvitsee tukea vuorokauden kaikkina aikoina. Turhia hän ei silti viitsi murehtia, sillä tehostettu palveluasuminen antaa vapautta.

Turun Uittamossa sijaitsevan Aspa-koti Aurinkopihan ikkunoita rummuttaa sade. Jouko, 68, istuu kaksionsa olohuoneessa pyörätuolissa. Hän sairastaa Ms-tautia ja on asunut Aurinkopihassa noin vuoden.

Aurinkopiha tarjoaa tehostettua palveluasumista vaikeasti liikuntavammaisille henkilöille. Asukkaat elävät omissa vuokra-asunnoissaan, joihin saavat kunnan maksamaa palvelua ympäri vuorokauden, kaikkina viikonpäivinä. Henkilökunta on Aurinkopihassa aina paikalla.

– Aluksi ajattelin, että en mä mihinkään palvelutaloon mene, Jouko sanoo. Mieli kuitenkin muuttui, kun kunto heikkeni.

Jouko muutti Aurinkopihaan Naantalista, jossa asui vuodesta 1972 lähtien. Aluksi hän pärjäsi kerrostaloasunnossaan hyvin, vaikka käyttikin jo pyörätuolia. Ms-taudin edetessä Jouko ei lopulta päässyt omin avuin sänkyynsä tai siitä pois ja alkoi tarvita ympärivuorokautista tukea selviytyäkseen päivittäisistä toimistaan.

Koska Naantalissa ei ollut tarjolla tehostettua palveluasumista, Joukolle ehdotettiin Turun Aurinkopihaa. – Sosiaalityöntekijä soitti ja kertoi, että täällä olisi vapaa asunto. Kävimme katsomassa tätä paikkaa ja sanoin sitten, että jospa mä jään tänne.

 

Ei enää aikarajoja

Jouko kertoo eläneensä Naantalin asunnossaan kotipalvelun turvin, mutta palvelua ei ollut mahdollista saada yöaikaan.  Nyt Joukon ei tarvitse tuijottaa kelloa ja odottaa, että apua on mahdollista saada.  – Kotipalvelun päivä alkoi aamuseitsemältä ja loppui iltayhdeksältä, ja kaiken palvelun piti sisältyä tälle ajalle. Oleminen meni silloin aika mahdottomaksi.

Nyt olen täysin vapaa, ei mulla ole minkäänlaista aikarajaa. Jos haluan mennä ulos yhdeksältä illalla, he laittavat minut täällä kuntoon.

Jos avuntarve iskee, Jouko hälyttää henkilökunnan paikalle turvarannekkeen nappia painamalla. Kun Jouko esimerkiksi haluaa siirtyä sänkyyn lepäämään, siirto pitää tehdä henkilönostimen avulla.

Suihkuun mennessä henkilönosturia tarvitaan, jotta Jouko saadaan siirrettyä suihkupyörätuoliin. Joukon mukaan apu on yleensä tullut nopeasti, mutta kiireisinä hetkinä on täytynyt jonkin aikaa odottaa.

– Yöllä täällä on töissä vain yksi ihminen, ja talossa on monta asukasta. Väkisinkin tulee vähän päällekkäisyyksiä, mutta ei mulla mitään kamalaa ole ollut. Olen kyllä pystynyt odottamaan.

Avun Jouko hälyttää paikalle melkein joka yö, kun hänen jalkansa alkavat temppuilla. Jostain syystä jalat menevät joskus koukkuun, jos Jouko nostaa kätensä ylös. Kun hän suoristaa jalkansa, jalkaterät menevät yhteen. Se on epämiellyttävää, ja jonkun on tultava erottamaan jalat toisistaan.

Jouko kehuu Aurinkopihan henkilökuntaa, jonka kanssa on jo tullut tutuksi. Hänen mielestään Aurinkopihassa asumisessa on parasta, että apu tulee silloin kun sitä tarvitsee – kirjaimellisesti napista painamalla.

Vaikka Jouko asuu Turussa, hän on yhä naantalilainen ja Naantalin kunta maksaa hänen palvelunsa Aurinkopihassa. Joukolle on myös myönnetty vapaa-ajan toimintaa varten henkilökohtaista apua kaksikymmentä tuntia kuukaudessa. Avustajan kanssa hän käy kerran viikossa terveyskeskuksen ryhmäterapiassa Naantalissa – ja tapaa samalla vanhoja ystäviään.

Murehtiminen ei paranna

Asunnossa Joukon suosikkipaikka on makuuhuoneen ikkunan edusta. Hän kertoo istuvansa usein ikkunan ääressä katsomassa, kun ihmiset kävelevät, juoksevat ja pyöräilevät kadulla.

Joukolla on omien sanojensa mukaan kaikkea, mitä hän tarvitsee. Ateriansa mies syö Aurinkopihan yleisessä tilassa, eikä hänen asuntonsa jääkaappi ole edes päällä. Hellankin sulake on irti.

– Mitä mä hellalla, kun ei mul ole kattilaakaan, mies vitsailee.

Erityisesti Jouko nauttii siitä, että hän pääsee käymään Aurinkopihan saunassa kaksi kertaa viikossa.

Myös hänen Naantalin asunnossaan oli sauna, mutta sitä hän ei uskaltanut yksin käyttää.

Kun Joukolta kysyy, millaista hänen elämänsä on hän vastaa, ettei halua valittaa turhasta. Vaikka arki pyörätuolissa ei ehkä aina ole helppoa, murehtiminen ei Joukon mielestä ihmistä paranna – pikemminkin päinvastoin. 

– En ole murehtinut suotta mitään. Muutamat ovat ihmetelleet, kun en ole niin sairaan näköinen. Fysioterapeuttikin kysyi, teeskentelenkö. Tarttis olla murheellisen näköinen, kun on kipiä.

Yhtä asiaa Jouko kuitenkin kaipaa: kotipaikkaansa Naantalia.

– Sanon aina, että täällä on ihan kiva ja hyvä, mutta olisipa tämä paikka Naantalissa.

Teksti: Tea Kalska
Kuva: Aino Huovio