Oikeita töitä | Aspa
-A A +A

Oikeita töitä

Oikeita töitä
Työ – tie osallisuuteen oli valtakunnallinen projekti, joka auttoi nuoria työuran alkuun

Valtakunnallinen Työ – tie osallisuuteen -projekti (2012-2015) auttoi ammattiin valmistuvia nuoria työuran alkuun. Projektin keskeisimpiä aikaansaannoksia olivat:

  • Oma tie työhön -kurssit: järjestettiin ammatillisissa oppilaitoksissa yhteensä 7 kurssia, joihin osallistui 47 työllistymiseensä tukea tarvinnutta nuorta.
  • Materiaalipankki www.oikeitatoita.fi, jonne koottiin Työ – tie osallisuuteen -projektin ja Aspan aiempien työllisyysprojektien tuottamaa sekä yhteistyökumppaneiden materiaalia ammattilaisille.
  •  Projekti koulutti työpaikoille työpaikkavalmentajia ohjaamaan ja perehdyttämään uusia työntekijöitä, järjesti kokemusasiantuntijakoulutusta nuorille ja työllisti nuoria lyhytaikaisesti. 

Raha-automaattiyhdistyksen rahoittaman projektin keskeisiä yhteistyökumppaneita olivat monet järjestöt sekä kunta-, työllisyys- ja nuorisoalan toimijat.

Työ – tie osallisuuteen projektin materiaali otettiin hyvin vastaan. Sivuston saavutti vuodessa yli 23 000 käyntiä. Elokuussa 2015 tuli pakolliseksi opettaa työelämätaitoja ammatillisissa oppilaitoksissa.


Projekti palkittiin kansainvälisesti

Projekti ja sivusto on saanut myös kansainvälistä tunnustusta ja nimetty 100 parhaan, vammaisia ihmisiä hyödyntävän ICT- ja opetusalan käytännön joukkoon (noin 350 hakijan joukosta), Zero Project -konferenssissa 2016. 

 

Tärkeitä linkkejä

www.oikeitatoita.fi

www.zeroproject.org

Palkintotiedote
 


Yhteystiedot

Projektityöntekijä
Paula Toukonen
040 744 1911
paula.toukonen@aspa.fi