-A A +A

Näkökulmia KEHAS-ohjelmaan

Näkökulmia KEHAS-ohjelmaan

Rivitalo, jossa on kesällä vehreä piha. Asuntojen sisäänkäynneissä on luiskat.
Kehitysvammaisten asumisen tuen käytäntöjä ollaan hyvin määrätietoisesti ja paneutuneesti kehittämässä ja muuttamassa yhteiskunnassamme. Tätä muutosta on toteutettu kehitysvammaisten asumisen KEHAS-ohjelman avulla. Siinä linjataan, että yksikään kehitysvammainen henkilö ei enää asu laitoksessa vuonna 2020. Ohjelmassa tuotettujen ratkaisujen tarkastelu kuitenkin osoittaa, että tavallisesta asumisesta ollaan vielä kaukana.

KEHAS-ohjelma käynnistyi vuoden 2010 alussa Valtioneuvoston periaatepäätöksellä ja sitä täydennettiin vuonna 2012. Ohjelman linjaukset ajoitettiin vuosille 2010-2015. Vuoden 2016 alussa, kun hallitus tarkasteli meneillään olevia strategisia linjauksia nykyisen leikkauspolitiikan näkökulmasta, se piti KEHAS-ohjelman linjauksia edelleen tärkeinä ja on sitoutunut ohjelman tavoitteisiin. (ks. KEHAS-ohjelmasta myös Suuntaaja 1/2015 ja 2/2013)

Ohjelma perustuu YK:n yleissopimukseen vammaisten henkilöiden oikeuksista, jonka Suomi on allekirjoittanut vuonna 2007 ja jonka ratifioimiseen on siitä lähtien panostettu voimakkaasti. Ohjelman tarkoituksena on ollut vähentää laitospaikkoja, tarjota lapsuudenkodista muuttaville aikuisille kehitysvammaisille sekä pitkäaikaisesta laitoshoidosta muuttaville kehitysvammaisille asumisratkaisuja, yksilöllistä apua ja tukea. Näiden toteuttamiseksi ohjelmassa on luvattu tuottaa yhteensä 3 600 asuntoa ohjelmakauden aikana, vuosittain noin 600 asuntoa (Vammaispalvelujen käsikirja). Ohjelman tuloksista julkaistaan raportti keväällä 2016.

Muutoksella pyritään mahdollistamaan vammaisille henkilöille nykyistä yksilöllisempiä palveluiden ja tuen käytäntöjä, joilla edistetään heidän itsemääräämisoikeutensa toteutumista ja osallisuutta yhteiskunnassa.

Muutokselle on selkeästi osoitettu tarve, joka liittyy laajempaan tarpeeseen kehittää vammaispalveluiden käytäntöjä ja palvelujärjestelmän rakenteita. Sillä pyritään mahdollistamaan vammaisille henkilöille nykyistä yksilöllisempiä palveluiden ja tuen käytäntöjä, joilla edistetään heidän itsemääräämisoikeutensa toteutumista ja osallisuutta yhteiskunnassa. Asumisen tuen käytännöt ovat edelleen hyvin järjestelmäkeskeisiä, ja niiden taustalla ovat pitkään kehittyneet ja auttamisen laitostuneisiin tapoihin kiinnittyneet, suorastaan piintyneet perinteet. Näistä esimerkkinä voi mainita myös Noora Hakalan kokemukset tukiasumisesta, joista hän kertoo tässä Suuntaajan numerossa (Hakala & Hakala 2016).

Kehitysvammaisten asumismuodot

Kehitysvammaliitossa on esitetty tarve tutkia KEHAS-ohjelman toteutumista ja lähdetty tarkastelemaan kehitysvammaisten asumisen kehityssuuntia. Eri asumismuotojen asukasmäärien ja niiden muutosten selvittämiseksi tarkasteltiin THL:n ylläpitämän Sotkanet-indikaattoripankin lukuja vuodesta 2010 lähtien. Kehitysvammaisten asumismuodot jaetaan tilastoissa autettuun, ohjattuun ja tuettuun asumiseen sekä kehitysvammalaitoksiin. Kehitysvammaisten autettu asuminen tarkoittaa kehitysvammaisille tarkoitettuja ryhmäkoteja, joissa on ympärivuorokautinen henkilökunta ja ohjattu asuminen ryhmäkoteja, joissa henkilökunta on paikalla vain osan vuorokautta. Tuettu asuminen tarkoittaa asumista varsin itsenäisesti normaaleissa vuokra- ja omistusasunnoissa, joissa asukkaiden tukena on tukihenkilö tai asumisen ohjaaja. Tuen määrät vaihtelevat muutamasta tunnista useisiin tunteihin viikossa.

Isojen, organisoituun ammatillisuuteen ja hierarkkiseen järjestäytyneisyyteen perustuvien laitosten lakkauttaminen ei itsestään selvästi lakkauta laitosmaisia käytäntöjä asumispalveluissa.

Kehitysvammalaitoksen määritteleminen ei ole kovin helppoa, eikä siihen ole tässä artikkelissa tilaa. Sotkanetin luvut otettiin alla olevaan taulukkoon 1 sellaisenaan indikaattorista ”Kehitysvammalaitosten pitkäaikaisasiakkaat 31.12”. Todettakoon kuitenkin, että nykyisenkaltaisten isojen, organisoituun ammatillisuuteen ja hierarkkiseen järjestäytyneisyyteen perustuvien laitosten lakkauttaminen ei mitenkään itsestään selvästi lakkauta laitosmaisia käytäntöjä asumispalveluissa (ks. esim. Teittinen 2010).

Taulukko 1: Kehitysvammaisten asumispalveluiden tukimuodot ja niissä asuvat asukkaat 2010-2014.
Taulukko-1.-Kehitysvammaisten-asumispalveluiden-tukimuodot-ja-niissä-asuvat-asukkaat-2010-2014.gif

Lähde: THL, Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet.fi

Luvuista käy ilmi, että laitoksista on saatu vähennettyä 673 asukasta. Autettuun asumiseen on tullut 1269 asukasta lisää. Ohjatun asumisen asiakasmäärä on hieman laskenut ja tuetun asumisen kasvanut hitaasti noin 300:lla henkilöllä. Vuosien 2013 ja 2014 välillä tuetun asumisen asukkaiden määrä on hieman laskenut. Nämä luvut herättävät paljon kysymyksiä, joista tässä vain muutamia: Miksi laitoksissa asuminen purkautuu niin hitaasti? Miksi autettu asuminen näyttää kasvavan näistä asumismuodoista kaikkein nopeimmin? Mihin perustuu se, että ohjatun ja tuetun asumisen asukasmäärät näyttävät muuttuvan kaikkein hitaimmin?

Asuntojen lukumäärä yksiköissä

Kehitysvammaliitossa tarkasteltiin myös ARAn rahoittamia KEHAS-ohjelmaan liittyviä hankkeita, ja pyydettiin tietoja näistä. Vuosina 2010-2013 rakennettiin 76 kohdetta, jotka asettuvat asukkaiden lukumäärän mukaan jaoteltuna seuraavasti (kuvio 1) :

ARAn rahoittamat KEHAS-ohjelmaan liittyvät hankkeet asukkaiden lukumäärien mukaan

Kuvio 1. ARAn rahoittamat KEHAS-ohjelmaan liittyvät hankkeet asukkaiden lukumäärien mukaan. Lähde: ARA

Kuviosta nähdään, että vuosina 2010-2013 ylivoimaisesti eniten ARAn rahoituksella rakennettiin asumiskohteita, joissa asuu 15 henkilöä. KEHAS-ohjelmassa 15 on asetettu asukasmäärän ylärajaksi, ja on hämmentävää, miten selkeästi siitä näyttää muotoutuneen tietynlainen normi uusien ryhmäkotien rakentamisessa. Mukana on myös pari huomattavasti isompaa, yli 30 asunnon kohdetta. Suhteutettuna edellä olevaan taulukkoon asukasmääristä, voidaan arvioida, että nämä ovat käytännössä autetun asumisen yksiköitä.

Rohkaisevia esimerkkejä uusista käytännöistä  

Näiden lukujen valossa asumisen tuen käytäntöjen rakentaminen yksilöllisesti on ehkä mahdollista, mutta melko vaikeaa. Ollaan vielä kaukana siitä ”tavallisesta” asumisesta, mistä esimerkiksi Kehitysvammaliiton, ARAn ja Ympäristöministeriön yhteisessä Arjen keskiössä -hankkeessa mukana olleet kehitysvammaiset nuoret, ja Noora puhuivat kuvaillessaan asumisen unelmiaan (Hakala & Hakala 2016, Hintsala & Mietola 2013). Tässä kehityskulussa voi nähdä auttamisen ja tukemisen traditioiden ja vammaispalveluiden järjestelmän ja ammatillistuneiden rakenteiden voiman, jolla nämä säilyttävät vakiintuneita, perinteikkäitä käytäntöjään.

”Tavallisesta” asumisesta ja yksilöllisen tuen käytännöistä ollaan vielä kaukana.

Uusia käytäntöjä kuitenkin myös etsitään paneutuneesti, ja rohkaiseviakin esimerkkejä löytyy. Esimerkiksi Aula-työkodit, helsinkiläinen perinteikäs kehitysvammaisten palveluita tuottava organisaatio, on lähtenyt rakentamaan uudenlaista verkostoasumisen mallia, ”Avainrinkiä”. Organisaatio hankkii tavallisia kaupunkiasuntoja vuokrattavaksi edelleen kehitysvammaisille, ja heille rakennetaan systemaattisesti keskinäinen yhteysverkosto. Tarvittavat palvelut tukevat itsenäistä asumista ja lähiympäristön palveluiden käyttöä.

Toinen hieno esimerkki yksilöllisistä, omaan kotiin tuotavista ja lähiyhteisöön kiinnittymistä tukevista palveluista on Lahden kaupungin vammaispalvelujen sosiaalinen isännöinti, jossa ainakin osan vammaisen henkilön tarvitsemasta avusta ja tuesta antaa naapuri. Naapuri saa korvauksena työstään vuokran alennuksen, joka sitouttaa asumaan asunnossa. Käytäntö nostaa myös aivan tavallisen naapuruuden arvostusta. Toivottavasti näillä uusilla rakenteilla pystytään vahvistamaan yleisemminkin suomalaisten asumisympäristöjen suvaitsevaisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Lue myös artikkeli Kehitysvammaisen nuoren itsenäistymisen polut

Lähteet ja lisätietoja

Aulan Avainrinki

Hakala, Katariina (2014). ”Kyllä ihmisoikeuksissa olis parantamisen varaa!” Itsenäisen elämän haasteita vammaispalveluissa. Kehitysvammaliiton tutkimuksia 9.

Hintsala, Susanna & Mietola, Reetta (2013). ”Vain me ja tavallinen kerrostalo”. Yhteiskehittelyllä uusia asumisen ratkaisuja. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen raportteja 6/2013.

Hintsala, Susanna; Sipilä, Jenni; Sainio, Kirsten (2015): Asuminen arjen keskiössä. Asuntoverkoston yhteiskehittämisen opas. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, Lahti.

Lahden sosiaalisesta isännöinnistä

Mietola, Reetta; Teittinen, Antti & Vesala, Hannu T. (2013). Kehitysvammaisten ihmisten asumisen tulevaisuus. Kansainvälisiä esimerkkejä ja vertailu Suomeen. Suomen ympäristö 3/2013. Helsinki: Ympäristöministeriö.

Sotkanet.fi; käytetyt luvut

Teittinen Antti (toim.) (2010). Pois laitoksista! Vammaiset ja hoivan politiikka (Out of Institutions! Disabled People and the Politics of Care). Helsinki: Gaudeamus.

 

Kommentit

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmennetaan lähettäjän olevan ihminen ja vähennetään roskapostia.
8 + 2 =
Ratkaise tämä matematiikan kysymys ja anna vastaus. Esim. 1+3 = 4.