-A A +A

Ara-tuet auttavat itsenäiseen asumiseen

Ara-tuet auttavat itsenäiseen asumiseen

Rivitalon terassilla istuu ihmisiä kesäisenä päivänä.
Suuntana ja tavoitteena ARAn rahoittamassa asuntotuotannossa on mahdollisimman tavallinen asuminen, tavallisilla asuinalueilla, tavallisen asuntokannan joukossa. Yksilöllisiä asumisen ratkaisuja tulisi olla tarjolla kaikille.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) tehtävä on rahoittaa ja avustaa kohtuuhintaista vuokra-  ja asumisoikeusasumista. ARA edistää erityisesti pieni- ja keskituloisten oikeutta asuntoon. Tavoitteena on saada pysyvästi kohtuuhintaisia asuntoja, jotka sijaitsevat hyvällä sijainnilla palveluiden ja joukkoliikenteen tavoitettavissa. Viime vuonna alkoi noin 8600 uuden ARA-asunnon rakentaminen, joista puolet Helsingin seudulla.

Vuodesta 2005 ARAn tehtävänä on lisäksi ollut parantaa erityistä tukea asumisessaan tarvitsevien ryhmien asumisoloja.  Aiemmin vastaavia avustuksia myönsi Raha-automaattiyhdistys (nykyinen STEA). ARA on vuodesta 2005 rahoittanut noin 45 000 vuokra-asuntoa, joiden rakentamiseen ja perusparantamiseen olemme myöntäneet investointiavustusta jo 1,2 miljardia euroa ja lisäksi noin 2 miljardia valtion takaamia korkotukilainoja. Hankkeisiin ei ole tarvittu omistajan omia varoja

Kehitysvammaisten henkilöiden asuntoja ARA on rahoittanut jo yli 4500 vuosina 2005-2017 ja avustusta niille on myönnetty 254 miljoonaa euroa. Avustus voi olla enimmillään puolet rakentamisen kustannuksista tontti mukaan lukien. Keskimäärin avustusta asuntoa kohden on myönnetty noin 56 400 euroa.

Tällä hetkellä ARAlta haetaan tukea erityisryhmien asuntoihin selvästi vähemmän kuin vielä neljä vuotta sitten. Syinä ovat mm. SOTE-uudistuksen luoma epävarmuus tulevasta palveluverkosta ja markkinaehtoisten toimijoiden tulo vahvasti mukaan.

Hakemusmäärän vähennyttyä ARA on siirtynyt erityisryhmähankkeissa jatkuvaan hakuun kuluvan vuoden helmikuun alusta. Nyt hakemuksia voi jättää ympäri vuoden ja ARA voi aiempaa joustavammin ja nopeammin vastata asumistarpeiden tyydyttämiseen.

Laitoksesta omaan kotiin

Viime vuosina on käyty paljon keskustelua kehitysvammaisten henkilöiden yksilöllisestä ja itsenäisestä asumisesta sekä osallisuudesta lähiyhteisöön ja yhteiskuntaan.

Keskustelua vauhditti vuonna 2010 valtioneuvoston tekemä periaatepäätös kehitysvammaisten asumisen ja asumiseen liittyvien palveluiden järjestämisestä 2010-2015[i] (KEHAS). Periaatepäätöksen keskeisimpinä tavoitteina olivat asuntotarjonnan lisääminen laitoksissa ja lapsuudenkodeissa asuville kehitysvammaisille, asumispalveluiden monipuolistaminen ja kehittäminen sekä kehitysvammaisten laitoshoidon vähentäminen.

Valtioneuvosto teki vuonna 2012 toisen kehitysvammaisten asumista ja palveluja koskevan periaatepäätöksen[ii], jossa korostetaan jokaisen kehitysvammaisen oikeutta asua kuten muutkin kuntalaiset ja saada tarvitsemansa palvelut. Päämääränä on myös, että vuoden 2020 jälkeen kukaan vammainen ei asu laitoksessa. Tällä hetkellä laitoksissa hoidetaan yhä lähes 800 kehitysvammaista ihmistä.

Yksilöllinen asuminen ei toteudu

Suomi ratifioi Yhdistyneiden Kansakuntien vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksen kesäkuussa 2016[iii]. Sopimuksen yksi keskeinen viesti on, että vammaisilla henkilöillä tulee olla yhdenvertaisesti muiden kanssa oikeus valita asuinpaikkansa sekä se, missä ja kenen kanssa he asuvat.

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi maaliskuussa vammaissopimuksen kansallisen toimintaohjelman vuosille 2018-2019[iv]. Toimintaohjelman laadintaan osallistuivat eri vammaisjärjestöjen, ministeriöiden sekä työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen edustajia. Myös vammaisia henkilöitä on kuultu ohjelmaan liittyen.

Samanaikaisesti ympäristöministeriö julkaisi raportin nimeltä ”Lisää asumisvaihtoehtoja ja valinnanvapautta”[v]. Raportissa selvitettiin kehitysvammaisten ihmisten yhdenmukaisuutta valtion tukemassa asumisessa. Raportti on yksi toimenpide em. toimintaohjelman peräti 82:sta toimenpiteestä.

Yksilöllisyyttä ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia asumiseen ei aina oteta riittävästi huomioon, vaan asumisen ratkaisuja toteutetaan edelleen järjestelmäkeskeisesti eli hoivapalveluiden näkökulma edellä.

Selvityksen mukaan paljon on saatu aikaan kehitysvammaisten ihmisten asumisolojen parantamisessa, mutta asumisen yhdenvertaisuuden toteutumisessa on edelleen ongelmia. Toteutetuista kehitysvammaisten asumispalveluista kaksi kolmasosaa on ryhmäkoteja, joissa asukkailla on omien asuntojen sijasta yleensä vain oma huone ja kylpyhuone. Yksilöllisyyttä ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia asumiseen ei aina oteta riittävästi huomioon, vaan asumisen ratkaisuja toteutetaan edelleen järjestelmäkeskeisesti eli hoivapalveluiden näkökulma edellä.

Kehitysvammaisten ARA-asunnoista suurin osa on rakennettu KEHAS-ohjelman aikana vuosina 2010-2015. Ohjelman aikana valmistuneista asunnoista suurin osa sijaitsee 15-paikkaisissa tai sitä suuremmissa ryhmäkodeissa. Voidaan kysyä, toteutuuko niissä aina tavoiteltu yksilöllinen asuminen? 

Asuminen tavallisissa asunnoissa edistää osallisuutta

Kehitysvammaisten asumisen rakenne on muodostunut raskaaksi. Tätä vahvistaa KEHAS-ohjelman päätyttyä ympäristöministeriön teettämä arviointi ohjelman tuloksista ja vaikuttavuudesta[vi]. Tulosten mukaan KEHAS-ohjelman aikana rakennettiin liian yksipuolisia ja liian raskaita asumisratkaisuja eli tuotanto keskittyi lähes pelkästään tehostettuun palveluasumiseen ja 15-20-paikkaisten asumisyksiköiden rakentamiseen.

KEHAS-ohjelman jälkeenkin tehostetun palveluasumisen rakentaminen näyttää jatkuvan samaan malliin. Tehostettu palveluasuminen on kuitenkin kallis vaihtoehto kunnille/SOTElle silloin, kun asumisyksiköissä asuu sellaisia asukkaita, jotka eivät tarvitse niin raskasta asumismuotoa, vaan pärjäisivät tavallisissa asunnoissa heille räätälöidyn yksilöllisen avun ja tuen turvin.

Vaikka laitospaikkoja edelleen puretaan, eivät kysyntä ja tarjonta aina kohtaa alueellisesti.

ARAn selvityksen[vii] mukaan markkinaehtoisesti rahoitettujen kehitysvammaisille tarkoitettujen asuntojen käyttöaste on myös yllättävän heikko useissa maakunnissa. Vaikka laitospaikkoja edelleen puretaan, eivät kysyntä ja tarjonta aina kohtaa alueellisesti. Kehitysvammaisten lukumäärä ja asuntojen kysyntä ovat melko vakaita, joten myös kehitysvammaisten ryhmäkotiasuntojen kohdalla on ylitarjontaa lähivuosina.

Asuminen tavallisissa asunnoissa edistää asukkaiden osallisuutta lähiyhteisöön ja naapurustoon. 

ARAn ja Kehitysvammaliiton sekä muutamien pilottikuntien vuosina 2012–2015 toteuttamassa Arjen keskiössä -hankkeessa[viii] kehitettiin asuntoverkostomalli, jossa yksittäisistä asunnoista ja asuntoryhmistä muodostettiin asuntoverkostoja. Verkostomaisessa asumisessa ratkaisevaa on se, että asukkaat käyttävät mahdollisimman paljon tavallisia lähipalveluja, henkilöstöresursseja käytetään joustavasti sekä luodaan uudenlaisia tapoja järjestää asukkaan tarvitsemia palveluja itsenäisen asumisen tukemiseksi. Asuminen tavallisissa asunnoissa edistää asukkaiden osallisuutta lähiyhteisöön ja naapurustoon. Pilottihanke osoitti, että asuntoverkostot ovat kustannustehokas tapa järjestää kehitysvammaisille heidän tarpeistaan ja toiveistaan lähteviä asumisen ja palveluiden ratkaisuja. Asuntoverkostomalli soveltuu käytettäväksi kaikkien erityisryhmien asumiseen. Se tuo nopeasti säästöjä sekä hillitsee pidemmällä aikavälillä kustannuksia.

Kohti yhdenvertaista asumista

ARAn johtopäätös niin selvitysten kuin käytännön kokemuksen perusteella on, että jatkossa on panostettava kehitysvammaisten ihmisten itsenäiseen asumiseen. Tavallinen asuntokanta ja erilaiset verkostopohjaiset asumisen ja tuen ratkaisut ovat keskeisiä. Kunnissa tarvitaan enemmän yhteistyötä sosiaalitoimen, asuntotoimen ja kaavoituksen sekä kuntien vuokrataloyhtiöiden ja muiden yleishyödyllisten vuokra-asuntoyhteisöjen kanssa. Lisäksi tarvetta on esimerkiksi pelastusviranomaisten, sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaviranmaisten sekä veroviranomaisten käytäntöjen ja ohjeiden yhdenmukaistamiseen ja niistä tiedottamiseen.

Hyvän asuntosuunnittelun lähtökohta on oltava kaikkien asukasryhmien osalta yksilölliset asumisen tarpeet. Tärkeää on, että aiempaa yksilöllisempiä ja asukkaan omien toiveiden ja tarpeiden mukaisia asumis- ja palveluratkaisuja on tarjolla myös kehitysvammaisille henkilöille. Jotta tämä toteutuu, kehitysvammaisilla ja heidän läheisillään on oltava mahdollisuus olla mukana asumisen suunnittelussa alusta alkaen.

Kunnissa ja tulevissa maakunnissa tarvitaan laajaa yhteistyötä, jotta kehitysvammaisille saadaan yksilöllisempiä asumisratkaisuja myös olemassa olevaan asuntokantaan.

Tarvitaan siis edelleen tiedon lisäämistä ja asennemuutosta. Kunnissa ja tulevissa maakunnissa tarvitaan laajaa yhteistyötä, jotta kehitysvammaisille saadaan yksilöllisempiä asumisratkaisuja myös olemassa olevaan asuntokantaan.

Vaikka kehitysvammaisten asumisen yhdenvertaisuus  ja asumistaso ovat parantuneet viime vuosina, panostusta asunto-olojen kehittämiseen tarvitaan edelleen. ARAn tavoitteena onkin nyt lisätä oikean asunnon tunnuspiirteet täyttävien asuntojen osuutta myös kehitysvammaisten asumisessa.

ARAn tavoitteena onkin nyt lisätä oikean asunnon tunnuspiirteet täyttävien asuntojen osuutta myös kehitysvammaisten asumisessa.

Suuntana ja tavoitteena ARAn rahoittamassa asuntotuotannossa on mahdollisimman tavallinen asuminen, tavallisilla asuinalueilla, tavallisen asuntokannan joukossa. Yhdenvertaisuuden nimissä tehtävämme on mahdollistaa tämä myös kehitysvammaisille ihmisille.

 

Kommentit

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmennetaan lähettäjän olevan ihminen ja vähennetään roskapostia.
1 + 0 =
Ratkaise tämä matematiikan kysymys ja anna vastaus. Esim. 1+3 = 4.