Ihmiskeskeisyyttä ja yhteisöllistä hyvinvointia

Heikki Moisio löysi oman paikkansa ohjaajana Aspa-koti Westerinpihasta keikkatöiden kautta. Westerinpiha avattiin kesällä 2022 ja kukaan sen uusista työntekijöistä ei ollut ennen ollut Aspalla töissä. Alun haasteista huolimatta yhteishenki, jossa avoimuus ja yhteistyö ovat keskeisiä arvoja, on säilynyt ja vahvistunut tiimissä.  Heikin mukaan Westerinpihassa jokainen työntekijä tuo oman persoonansa ja mielenkiintonsa mukaan töihin, jolloin syntyy lämmin ja monipuolinen […]

Aspa Palvelut Oy:n toimitusjohtajaksi Seija Milonoff

Seija Milonoff on tehnyt pitkän uran Aspa Palveluilla eri tehtävissä, viimeksi yhtiön varatoimitusjohtajana. Hän on myös Aspa-konsernin johtoryhmän jäsen. ”On hienoa, että yhtiön sisältä löytyi osaava, eteenpäin katsova ja pitkän kokemuksen alalta omaava henkilö. Yhtiön hallitus katsoo, että Seija on oikea henkilö johtamaan ja uudistamaan yhtiötä sekä viemään sitä kohti tavoitteitaan muuttuvassa toimintaympäristössä”, sanoo Aspa […]

Päiväaikainen toiminta, Tampere

Tampereella sijaitseva Aspa-koti Metsätupa tarjoaa vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaista päiväaikaista toimintaa aikuisille ihmisille, joilla on aivovamma tai muusta neurologisesta syystä johtuva samankaltainen oireisto ja ohjauksen tarve. Metsätupa sijaitsee viihtyisissä ja esteettömissä tiloissa Tampereen keskustassa Finlaysonin alueella, erillisessä Wärjäämö-rakennuksessa. Päiväaikaista toimintaa on tarjolla arkisin klo 9–15. Mitä päiväaikainen toiminta on? Päiväaikainen toiminta on ryhmämuotoista toimintaa ja […]

Tuettu asuminen, Iisalmi

Iisalmessa sijaitseva Aspa-koti Aronia tarjoaa palveluita eri-ikäisille ihmisille, lapsille, nuorille, aikuisille ja perheille. Ohjaajamme auttavat asiakkaita monissa asioissa. Asiakkaillamme voi olla haasteita arjessa ja omassa elämässään, mielenterveys- ja päihdeongelmia, neuropsykiatrisia häiriöitä tai he voivat olla lastensuojelun tai lastensuojelun jälkihuollon piirissä olevia lapsia tai nuoria. Tällä hetkellä toimimme Pohjois-Savossa. Henkilökohtaista, yksilöllistä palvelua Tarjoamme Lisäksi tarjoamme perheiden […]

Ympärivuorokautinen palveluasuminen, yhteisöllinen asuminen ja tuettu asuminen, Kauhava

Kauhavalla sijaitseva Aspa-koti Härmänranta tarjoaa yksilöllistä tuettua asumista, yhteisöllistä asumista ja ympärivuorokaustista palveluasumista eri tavalla vammaisille henkilöille. Asiakkainamme on myös ikäihmisiä, jotka tarvitsevat tukea omassa kodissa pärjäämisessä. Jokainen asiakkaamme elää oman näköistään elämää. Emme tarjoa vain perushoitoa, vaan tuemme asiakasta hänen arjessaan kokonaisvaltaisesti ja huomioimme kaikkien omat toiveet, voimavarat ja vahvuudet. Kohtaamme asiakkaamme tasavertaisesti, kunnioitamme […]

Tuettu asuminen, Turku

Aspa-koti Liljalaakson työntekijät tukevat erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä ja auttavat heitä pärjäämään itsenäisesti. Asiakkainamme on Turun seudulla asuvia mielenterveyskuntoutujia ja muita erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä. Tarjoamme tuettua asumista, tukihenkilötoimintaa ja henkilökohtaisen avun palveluita palvelusetelituottajana. Lisäksi järjestämme ryhmätoimintaa yhteistiloissamme. Suunnittelemme asumispalvelut yhdessä asiakkaan kanssa hänen henkilökohtaisten tarpeidensa mukaan. Asiakkaamme asuvat omissa kodeissaan Turun seudulla Asiakkaat asuvat […]

Jokaisella on lupa olla upea

Jokaisen pitää voida tunnistaa itsensä mediasta. Lupa olla upea -kampanja kysyy, kuka on viehättävä ja kuka saa näkyä. Miksei mediassa näy enemmän tavallisia erityisiä ihmisiä? Media luo kuvaa siitä, mikä on normaalia ja toivottavaa. Monesti tämä kuva on liian kapea. Oikeasti normaalia olisi moninaisuus, mutta sitä on vaikea muistaa toistuvien ja yksiulotteisten viestien äärellä. Moni elää tilanteessa, jossa ei koskaan näe itsensä kaltaisia […]