Miten Timppa hyödyntää digiä arjessaan

Timppa Työmatkalainen hyödyntää Digi haltuun -hankkeessa kerättyjä digivinkkejä arjessaan monella tavalla.

Timppa on lähdössä tänään työmatkalle. Juna lähtee vasta myöhemmin, joten aamulla ollaan kotosalla. Jutussa olevat linkkivinkit on kerätty myös jutun loppuun.

Timppa Työmatkalaisen aamupäivä 

7.00: Lapset heräilevät ja haluavat katsoa aamupalaa odotellessaan tabletilta lastenohjelmia. Lasten oma tabletti on kuitenkin latauksessa, joten Timpalla on antaa vain oma tablettinsa. Timppaa vähän jännittää, sillä tabletilla on paljon tärkeitä tietoja. Samalla hän kuitenkin muistaa, että hän voi antaa käyttöoikeudet vain tiettyyn tabletin sisältöön kiinnittämällä sovelluksen, jolloin lapset eivät pääse vahingossa sekoittamaan kalenteria, sähköpostia tai muita tärkeitä kohteita. 

7.30: Pian Timppa huomaa kauhukseen, että jääkaapissa ei ole kaikkia tarvikkeita, jotta lapsille saataisiin koulueväät. Onneksi alakerrassa on lähikauppa, mutta kiire alkaa tulemaan, eikä ole aikaa kirjoitella kauppalistoja. Kauppalistaksi hän ottaa valokuvan jääkaapista. Rappusia alas matkatessaan, hän kysyy vielä Googlelta, etsisikö se valmiiksi jonkin ruokaisan salaatin ohjeen Timpalle itselleen evääksi. Tämä tapahtuu äänikomennoin

8.00: Pian Timppa onkin valmis kauppareissultaan ja kävelee jo portaita takaisin ylös. Hän huomaa, että henkilökohtaiseen WhatsAppiin on tullut työkaverilta ääniviesti. Koska työviestit eivät välttämättä ole tarkoitettu kaikkien korville ja rappukäytävässä kaikuu voimakkaasti, hän asettaa puhelimen korvalleen ja kuuntelee viestin kuin puhelun. Työkaveri siellä vain ilmoitti lähettäneensä viestillä kuvakaappauksen Timpalle, josta selviää työmatkalla olevan luennon tiedot. 

8.45: Puolessa tunnissa aamupalat ja eväät ovat valmiina, lapset lähteneet kouluun ja Timppa valmistautuu lähtöön. 

10.00: Laukut on pakattu ja lähtö häämöttää noin tunnin päässä. Timpan on aika tilata taksi juna-asemalle. Tämä käy nopeasti Timpan lataamalla sovelluksella.  

10.55: Pian taksi onkin pihassa ja Timppa lähtee kohti rautatieasemaa. Tarkoitus on napata työkaveri matkalta kyytiin. Helpointahan se on siten, että Timpan työkaveri jakaa sijaintinsa, jolloin Timppa voi näyttää puhelimesta kuskille suoraan, mistä työkaveri otetaan kyytiin. 

11.45: Lopulta Timppa ja hänen työkaverinsa ovat rautatieasemalla. Ovella joku kysyy heiltä neuvoa ruotsiksi, mutta kumpikaan ei osaa ruotsia. He ottavat avukseen Googlen kääntäjäsovelluksen, johon ruotsia puhuva henkilö voi sanella tai kirjoittaa kysymyksensä. Vastaus löytyy pian ja henkilö saa vastauksen pulmaansa. Lopulta Timppa selvittää hänelle myös valmiiksi reitin henkilön haluamaan kohteeseen, tietysti kirjaamalla ensin osoitteen numeron, jonka Timppa tietää nopeammaksi tavaksi. 

13.30: Junassa Timppa alkaa sattumalta juttelemaan todella potentiaalisen yhteistyökumppanin kanssa. Tällä henkilöllä on kuitenkin vain yksi käyntikortti jäljellä. Timppa kertoo neuvokkaana, ettei hänen tarvitse antaa viimeistä korttiaan, vaan Timppa voi yhtä hyvin käyttää Google Lens-sovellusta, ja poimia tiedot kortista suoraan puhelimeen. Samaa sovellusta Timppa käytti jokin aika sitten kotonaan tunnistaessaan viherkasvia, kun hänen lapsensa oli kysynyt häneltä, mikä kasvi on nimeltään. 

13.45: Nyt päästiinkin matkaan ja Timppa lähtee työkaverinsa kanssa ostamaan kahvit. Matka kohti uusia potentiaalisia digitaalisia tapahtumia voi alkaa!

Timpan käyttämät digivinkit

Kiinnitä sovellus, jos lainaat älypuhelintasi tai tablettiasi lapselle tai vieraalle 

Kauppalistana toimii jääkaapista otettu valokuva 

Haku Googlesta äänikomennoin 

Näin kuuntelet WhatsApp-viestin 

Kuvakaappauksen ottaminen

Taksin tilaaminen sovelluksen avulla

Sijainnin jakaminen

Googlen Kääntäjä-sovelluksen esittely

Osoitteen hakeminen Google Mapsista

Google Lens -sovelluksen käyttö tietojen poimimiseen

Google Lens -sovellus esineiden ja asioiden tunnistamiseen