Haemme viestintäasiantuntijaa määräaikaiseen työsuhteeseen 

Kaksi piirroshahmoa, toinen tervehtii ja toinen on kannettavalla tietokoneella.

Etsimme kokenutta, oma-aloitteista ja aikaansaavaa viestinnän osaajaa jatkamaan nykyisen viestintäasiantuntijan työtä hänen jäädessään vanhempainvapaalle. 

Viestintäasiantuntijana suunnittelet, koordinoit ja toteutat Aspa-konsernin (Aspa-säätiö ja Tavana) viestintää monikanavaisesti osana pientä kahden hengen viestintätiimiä. Työtehtävät painottuvat erityisesti sosiaalisen median viestinnän suunnitteluun ja sisällöntuotantoon sekä verkkosivujen ylläpitoon, mutta roolissa pääset tekemään laajasti erilaisia viestinnän tehtäviä sekä jättämään oman kädenjälkesi Aspan tarinaan. 

Odotamme, että saat pidettyä viestinnän arjen rullaamassa ja pystyt viemään asioita itsenäisesti eteenpäin. Pienessä tiimissä kannat vastuuta kokonaisuuksista, mutta esihenkilöltä löytyy tarvittaessa aikaa tukeen ja sparrailuun. 

Aspan tehtävänä on mahdollistaa itsenäinen elämä eri tavoin vammaisille ihmisille, mielenterveyskuntoutujille ja muille tukea tarvitseville. Meillä pääset tekemään merkityksellistä työtä koko Aspa-konsernin asiantuntijoiden kanssa ja tärkeiden yhteiskunnallisten asioiden parissa. 

Tehtävässä menestyminen edellyttää, että

  • sinulla on vähintään parin vuoden kokemus viestinnän tehtävistä 
  • hallitset sosiaalisen median kanavat 
  • osaat tuottaa sujuvaa, kohderyhmälähtöistä ja saavutettavaa sisältöä eri kanaviin 
  • ymmärrät verkkosivujen ylläpitoa (WordPress), analytiikkaa ja saavutettavuutta.

Lisäksi arvostamme

  • kokemusta viestinnän mittaamisesta 
  • osaamista kuvankäsittelystä, taitosta tai videoista.

Tehtävä ei sovellu vastavalmistuneelle, vaan edellyttää kokemusta ja valmiutta ottaa vastuuta nopeasti. 

Mitä tarjoamme sinulle? 

Tarjoamme merkityksellisen ja monipuolisen työn sekä mukavan ja mutkattoman työyhteisön. Lisäksi tarjoamme liikunta- ja kulttuuriedun, laajan työterveyshuollon sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Tehtävän palkkahaarukka on 3500–3800, riippuen kokemuksestasi ja osaamisestasi.

Toimistomme sijaitsee nyt Helsingin Malmilla, mutta suunnitelmissa on muuttaa uusiin toimitiloihin syksyn 2026 lopulla. Tarjoamme joustavat etätyömahdollisuudet, mutta tapaamme tiimin kanssa säännöllisesti myös toimistolla. 

Kiinnostuitko? Hae pian! 

Toivomme sinun voivan aloittaa elokuun alussa tai sopimuksen mukaan. Työsuhde kestää alustavasti elokuuhun 2027 asti. 

Lähetä hakemuksesi ja CV osoitteeseen noora.viitanen@aspa.fi viimeistään 17.5.2026. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja etenemme haastatteluihin ennen hakuajan päättymistä. 

Tule tekemään kanssamme ihmisen hommaa! 

Lisätietoja: 

  • Viestintä- ja markkinointijohtaja Noora Viitanen, p. 040 6546 908 (Nooran tavoitat parhaiten maanantaina 4.5. kello 11–14, perjantaina 8.5. kello 9–12 sekä keskiviikkona 13.5. kello 9–11) 
  • Viestintäasiantuntija Tia Vähäsarja, p. 040 559 1720 (Tian tavoitat parhaiten tiistaina 5.5. kello 9–11 ja maanantaina 11.5. kello 12–14) 

Voisit olla kiinnostunut myös näistä