Nuorten palvelut

Kuvassa kuusi nuorta henkilöä istuvat portailla ja katsovat iloisesti kameraan.

Tarjoamme yksilöllistä ohjausta nuorille, joille itsenäinen asuminen ja itsestä huolehtiminen on haastavaa.

Nuorten palvelut on tarkoitettu nuorille, joille itsenäinen asuminen sekä itsestä, omista asioista, kaverielämästä ja koulusta tai opiskelusta huolehtiminen voi olla haastavaa ilman säännöllistä tukea.

Tarjoamme yksilöllistä ohjausta nuorelle, joka tarvitsee määräaikaisesti tukea itsenäisessä asumisessaan ja muussa itsenäistymisessään. Nuorten palvelut on tarkoitettu 16–25-vuotiaille nuorille, jotka ovat lastensuojelun tarpeessa, syrjäytymisvaarassa tai muusta syystä tuen tarpeessa. Merkittävää on nuoren osallisuus itseään koskeviin asioihin. 

Voimavaroja ja taitoja itsenäiseen arkeen

Tavoitteena on, että nuori saa tuetun asumisen ja sosiaalisen kuntoutuksen avulla edellytykset itsenäiseen asumiseen, arkielämän perusasioista huolehtimiseen sekä ammatin ja työpaikan hankkimiseen.

Palvelussa huomioidaan nuoren voimavarat, vahvuudet ja taidot, toivon herättäminen nuoressa.

Nuoren palvelut ja tuki määritellään aina nuoren omien tarpeiden mukaan yhteistyössä verkoston kanssa. Nuoret voivat siirtyä palveluihimme lastensuojeluyksiköistä, perhekodeista tai omasta kodistaan tai ohjautua lastensuojelun, sosiaalityön, vammaispalvelun, terveydenhuollon, erikoissairaanhoidon tai muun tahon kautta.

Kunnan sosiaalitoimi (lastensuojelu, sosiaalityö, palveluohjaus) tekee aina päätöksen palvelun aloittamisesta ja myöntää palvelun.

Lisätietoa nuorten palveluista

Lisätietoa sinulle sopivista palveluista saat soittamalla Aspan ilmaiseen palvelunumeroon 0800 302 003. Palveluneuvonta vastaa kesällä arkisin klo 9-15. Voit myös ottaa yhteyttä sähköpostitse tai palautelomakkeemme kautta.

palvelut@aspa.fi