Asumispalvelu on Sosiaalihuoltolaissa käytetty yläkäsite, jolla tarkoitetaan palvelu- ja tukiasumisen järjestämistä. Asumispalveluja annetaan henkilölle, joka erityisestä syystä tarvitsee apua tai tukea asunnon tai asumisensa järjestämisessä.
Käytännössä asumispalvelun käsite on monisyinen. Asumispalvelun tulee – käsitteen alkuosan mukaisesti – mahdollistaa ihmisen asuminen. Vammaisten ihmisten asumispalveluiden laatusuosituksessa asuminen kuvataan moninaisena toimintana, joka sisältää niin kodinhoidolliset työt, kotona oleskelun, henkilökohtaisen hygienian kuin työn ja harrastukset. Jos asuminen käsitteenä ymmärretään tällä tavalla, miltei synonyyminä elämisen käsitteen kanssa, voidaan asumispalvelukin ymmärtää laajasti elämää tukevana palveluna.
Palveluasumiseen kuuluu yleensä sekä asunto että palvelut yhtenä palvelukokonaisuutena. Lainsäädännössä asunto ja palvelut on erotettu toisistaan, mutta usein kunnat kilpailuttavat ne yhdessä. Palveluasumista voidaan käytännössä järjestää palveluasumisryhmässä, palvelutalossa tai muussa asumisyksikössä, mutta myös henkilön omassa asunnossa. Tukiasumisessa henkilö saa omaan asuntoonsa tarvittavat palvelut. Käsitteiden välinen raja ei siis ole selkeä. Käytännössä eron palveluasumisen ja tukiasumisen välillä tekee se, onko kyse ympärivuorokautisesta vai päiväsaikaan saatavasta palvelusta.
Eri toimijat puhuvat erilaisista asumispalveluista ja palveluasunnoista eri nimillä. Esimerkiksi kehitysvammaisille palvelujen käyttäjille on tarjolla ohjattua, tuettua ja autettua asumista ja mielenterveyskuntoutujille tukiasumista, palveluasumista ja tehostettua palveluasumista. Vaikka terminologia on näinkin moninaista, periaatteessa puhutaan samankaltaisesta palvelusta, jossa tarjottavan avun määrä vaihtelee. Nykyään ollaankin siirtymässä ainakin kehitysvammaisille tarkoitettujen palvelujen kohdalla puhumaan ennemmin vaihtuvasta tuen määrästä ohjatun, tuetun ja autetun asumisen sijaan.
Asumispalvelujen sisältöä ei lainsäädännössä ole tarkasti määritelty. Se mitä asumispalvelulla, palveluasumisella tai tukiasumisella kulloinkin tarkoitetaan, saattaa vaihdella palvelun tarjoajasta ja palvelun maksajan maksukyvystä riippuen. Lainsäädännön tarkoituksena kuitenkin on varmistaa, että palvelun käyttäjä saa riittävästi tukea asumiseensa.
Käsitteiden määrittelyyn tuo lisää monimutkaisuutta myös se, että lainsäädännössä on erotettu toisistaan asumispalvelu ja kotipalvelu. Kotipalvelulla tarkoitetaan sosiaalihuoltolaissa asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen sekä muuhun tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista. Siis mitä? Kotipalvelulla tuetaan ihmisen tavanomaista elämistä ja asumispalvelulla asumista?
Käytännössä käsitteiden sisällöllistä määrittelyä tärkeämpää on se, minkä lain nojalla palvelua saa. Mikäli asumispalvelua myönnetään erityislainsäädännön nojalla (vammaispalvelulaki, kehitysvammalaki, mielenterveyslaki) on palvelu käyttäjälleen subjektiivinen oikeus, ja täten myös maksuton. Mikäli palvelua myönnetään yleislainsäädännön nojalla (sosiaalihuoltolaki), on se käyttäjälleen osin maksullista.
Julkaistu alunperin Suuntaajassa 1/2010
