Yhteiskehittämisessä on kyse tutkitun tiedon, ammattilaistiedon ja kokemustiedon yhteensulautumisesta parhaimman mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi. Artikkelissa esitetään Taina Meriluodon pohdintoja kokemusasiantuntijuuden ja kokemustiedon hyödyntämisen merkityksestä ja sudenkuopista yhteiskehittämisen prosesseissa.
Artikkeli pohjautuu Yhteiskuntatieteiden tohtori Taina Meriluodon kanssa 18.1.2019 käytyyn keskusteluun. Keskustelun ytimessä oli selvittää Meriluodon ajatuksia kokemusasiantuntijoiden roolista yhteiskehittämisprosesseissa.
Meriluoto väitteli marraskuussa 2018 Jyväskylän yliopistosta otsikolla ”Making experts-by-experience – Governmental ethnography of participatory initiatives in Finnish social welfare organisations”. Hän selvitti väitöskirjassaan, miksi kokemusasiantuntijoita kutsutaan mukaan toimintaan juuri asiantuntijoina, ja mitä merkityksiä sillä on demokratialle. Tutkimusaineistonaan hän tarkasteli sosiaalialalla vuosina 2005–2015 toimineita kokemusasiantuntijuushankkeita osallistavan hallinnan näkökulmasta.
Kokemusasiantuntijuuden monet muodot
Minua kiinnostaa kokemusasiantuntijuus käsitteenä, miten sosiaalialalla ihmiset sitä käyttävät ja millaisia merkityksiä se eri yhteyksissä saa. Itse olen sijoittanut käsitteen laajempaan yhteyteen osallistuvan demokratian ja osallistuvan hallinnan kautta. Kun meitä kansalaisia kutsutaan erilaisissa rooleissa osallistumaan hyvin monenlaisiin asioihin, niin näen sekä kokemusasiantuntijuuden että yhteiskehittämisen keinoina ihmisten osallistamiseen.
Kokemusasiantuntijuusasioiden kanssa työskenteleville on tuttua se, että kokemusasiantuntija-käsitteellä tarkoitetaan monia asioita. Yhteiskehittäminen on yksi näistä näkökulmista tai mahdollisista tulkinnoista. Sen lisäksi kokemusasiantuntijat tekevät esim. vertaistehtäviä kuten palveluohjausta tai ihan suoraa asiakastyötä (esimerkiksi kokemusasiantuntijan vastaanotto Vantaalla). Kolmas iso kategoria on vaikuttamistyö, niin poliittinen kuin strateginen vaikuttaminen, joka ei ole vertaistoimintaa eikä palvelujen yhteiskehittämistä vaan keskittyy vielä laajempiin teemoihin ja kohdistuu esim. suoraan päättäjiin tai vaikuttaa median kautta.
Kokemusasiantuntijana toimimisen merkityksellisyys
Kokemusasiantuntijuuden kehittäjien sekä tahojen, jotka haluavat hyödyntää kokemustietoa toiminnoissaan, olisi hyvä pohtia mitä kokemusasiantuntijuudella halutaan saada aikaan. Osallistuvan yksilön kannalta kokemusasiantuntijaksi lähtemisellä voi olla valtava voimaannuttava merkitys. Yksilön kokemus tulee kuulluksi ja muuntuu muita auttavaksi voimavaraksi. Tämä onkin usein kokemusasiantuntijoille suurin motivaatio osallistua. Oma kokemus halutaan tuoda esiin, jotta mahdollisimman harvan tarvitsisi tulevaisuudessa käydä samoja, usein hankalia asioita läpi.
Kokemusasiantuntijuuden kehittäjien sekä tahojen, jotka haluavat hyödyntää kokemustietoa toiminnoissaan, olisi hyvä pohtia mitä kokemusasiantuntijuudella halutaan saada aikaan.
Vertaistasolla sillä on tietenkin se merkitys, että pystyy jakamaan omaa kokemustaan. Osallistujalle tulee liittymisen tunne. Hän huomaa, ettei oma tilanne ehkä johdukaan pelkästään hänestä ja hänen yksilöllisistä ominaisuuksistaan, vaan on olemassa muitakin saman kokeneita.
Palveluja kehitettäessä ei ole koskaan huono ajatus kysyä palvelujen käyttäjien mielipidettä kehittämisen kohteesta. Olin juuri tekemässä kenttätöitä eräässä hankkeessa, jossa ihmiset saavat kokemuksensa kautta vaikuttaa. Siellä tulin miettineeksi voisiko kokemusasiantuntijoiden ääni kuulua joskus vähän kevyemminkin, niin ettei omaa kokemusta tarvitsisi isosti repiä esille. Vertaan siihen, että tällaisen keskiluokkaisen, keski-ikää lähestyvän naisen ääni ja mielipiteet kuuluvat ja ne otetaan huomioon aika itsestään selvästi. Kokemuksensa kautta vaikuttajien täytyy taas aina jollakin tavoin lunastaa paikkansa, perustellen oikeuttaan puhua sillä, että on kokenut niitä asioita, joiden tunnistaminen hyödyttää kehittämistä.
Kokemusasiantuntijuudella voi olla myös kielteiseksi tulkittavia merkityksiä, joita ei helposti tuoda esille. Se, että vain tietyt kokemusasiantuntijat pääsevät osallistumaan ja vaikuttamaan, voi johtaa siihen, että syntyy kokijoiden keskinäisiä hierarkioita. Kokemusasiantuntijuutta hyödyntävien tahojen on varottava arvottamasta erilaisia kokemuksia.
Asiantuntijastatuksen merkitys
Kehitin aiemmassa työssäni kokemusasiantuntijuutta. Hämmentyneenä ihmettelin minkä takia meidän täytyy kutsua ihmistä asiantuntijaksi, jotta hänen kokemukselleen tulee arvo? Suomalaisessa poliittisessa kulttuurissahan vallitsee vahva asiantuntijauskovaisuus. Me pidämme uskottavina ihmisiä, jotka esiintyvät neutraalisti ja vetoavat faktoihin. Tunteita pidetään vähemmän uskottavina. Tämä siirtyy kokemusasiantuntijuuteen niin, että sen sijaan että ihminen sanoo suoraan jonkin asian tuntuneen hirvittävältä, hänen kannattaa kertoa tilastollisesti 84% kokeneen, ettei asiasta ole ollut mitään hyötyä.
Monelle kokemusasiantuntijalle asiantuntijuus on arvostava käsite. Samalla se on myös keino valita osallistujia. Tämä tapahtuu erittäin helposti silloin, kun kokemusasiantuntijuuteen liittyy koulutus. Koulutuksia on tällä hetkellä valtava määrä vaihdellen kahden päivän kurssituksesta kahden vuoden prosesseihin. Joissakin koulutuksista muokataan osallistumisen tapaa, jotta kokemusasiantuntijat oppivat tuomaan kokemuksiaan esille ”sopivalla tavalla”. Monesti tämä tarkoittaa neutraalia puhetapaa ja yhteistyökykyistä asennetta.
Eräs haastattelemani kokemusasiantuntija kertoi kokeneensa, että hän saa olla vähän kriittinen, mutta ollessaan liian kriittinen hänellä on väärä mielipide.
Tutkimustani varten haastatellut kokemusasiantuntijat kokivat, että asiantuntijan roolia käytetään valitsemaan lähinnä myötäsukaisia kokemusasiantuntijoita. Kokemusasiantuntijuutta nähtiin käytettävän eräänlaisena turvamekanismina, jolla voitiin varmistaa se, minkälaisia mielipiteitä on tulossa. Eräs haastattelemani kokemusasiantuntija kertoi kokeneensa, että hän saa olla vähän kriittinen, mutta ollessaan liian kriittinen hänellä on väärä mielipide.
Koulutetut kokemusasiantuntijat
Kokemusasiantuntijakoulutusta suunnitellessa täytyisi olla tietoinen siitä, kenen lähtökohdista ja kenelle koulutusta tehdään. Koulutetaanko vain siksi, että halutaan organisaatiossa varmistaa joitakin asioita ja opetetaanko kokemusasiantuntijoille vain tiettyjä juttuja? Missä määrin koulutus on niistä asioista koostuvaa, joita kokemusasiantuntijat kokevat itse tarvitsevansa? Monet kokevat esimerkiksi esiintymistaidon tai työnohjauksellisen koulutuksen tarpeelliseksi. Hieman ehkä tutkijan kiinnostuksella mietin mitä koulutuksissa tapahtuu, etenkin kun niissä työstetään kokemusasiantuntijan omaa tarinaa. Jotkut tutkimukseeni osallistuneet kuvasivat, että sitä omaa kokemusta työstettiin jopa ”sopivaksi” tarinaksi.
On paljon vaadittu, että pelkästään kokemusasiantuntijat jaksaisivat tuoda esille niitä kriittisiäkin äänenpainoja. Muutoksen tulee kuulua myös organisaation sisältä.
On paljon vaadittu, että pelkästään kokemusasiantuntijat jaksaisivat tuoda esille niitä kriittisiäkin äänenpainoja. Muutoksen tulee kuulua myös organisaation sisältä.
Olin joulukuussa 2018 puhumassa KoKoA ry.:n tilaisuudessa, ja hieman jännitin sinne menoa tiedostaen, että siellä ollaan vahvasti koulutuksen puolesta puhujia. Mutta yllättäen olimmekin samaa mieltä siitä, ettei kokemusasiantuntijakoulutuksen tarvitse tähdätä ikävien kokemusten lieventämiseen. KoKoA:ssakin nähtiin tärkeäksi se, että heiltä otetaan vastaan muutakin kuin sopivaa ja mukavaa tietoa.
Kokemusasiantuntijuus ei saisi olla vain projekti vaan koko organisaation perustoimintaan elimellisesti niveltyvä toimintatapa. Tällöin se on oleellinen osa myös kaikkea suunnittelua ja kehittämistä.
Kokemusasiantuntijuus ei saisi olla vain projekti vaan koko organisaation perustoimintaan elimellisesti niveltyvä toimintatapa.
Kokemusasiantuntemuksen paikka organisaatiossa
Minusta on mielenkiintoista, että usein ainoastaan kokemusasiantuntijoita koulutetaan sen sijaan että koulutettavana olisi koko organisaation henkilöstö. Työntekijät joutuisivat myös miettimään uudelleen alansa tietokäsitystä. Millaisia tietämisen tapoja on, ja miten niitä voitaisiin yhdistää ja hyödyntää omassa työssämme? Sen sijaan kokemusasiantuntijat tavallaan muokataan sopimaan olemassa olevaan malliin ja rakenteeseen.
Ihannetilanne olisi, että yhteiskehittämisen aloittaminen tapahtuu avoimelta ja puhtaalta pöydältä, jolloin voitaisiin yhdessä lähteä rakentamaan tavoitteita. Yhdessä pohditaan mitä merkitsee kokemustiedon tuominen ammattitiedon ja tutkitun tiedon rinnalle? Mikä on kokemustiedon merkitys ja arvo ja missä sitä voidaan ja halutaan kuulla ja missä tilanteessa nojataan vahvasti tutkittuun tietoon ja miksi? Jos nämä reunaehdot olisivat alusta pitäen kaikille selvät, tasaisi se kehittämisen kuoppaista tietä, kun ihmiset tietäisivät mihin he ovat lähdössä mukaan.
Ihannetilanne olisi, että yhteiskehittämisen aloittaminen tapahtuu avoimelta ja puhtaalta pöydältä, jolloin voitaisiin yhdessä lähteä rakentamaan tavoitteita.
Tilanne haastaisi myös työntekijöitä pohtimaan omia oletuksiaan, odotuksiaan ja asiantuntijuuttaan. Pohdinta on tärkeää, sillä uuden asiantuntijaroolin tulon täytyy vaikuttaa myös jo olemassa olevaan asiantuntijuuteen. Tällä hetkellä kokemusasiantuntijat uudenlaisina asiantuntijoina ovat joutuneet harjoittelemaan sitä, että he olisivat muiden asiantuntijoiden kaltaisia, jotta myös he voisivat olla asiantuntijoita.
Määritellään ongelmat yhdessä
Politiikan tutkimuksen tuttu klassikko on, että ongelmien määrittelyn vaiheessa käytetään kaikkein eniten valtaa. Siinä tehdään isoja valintoja sen suhteen mihin katse kohdistetaan. Jos kokemusasiantuntijat kutsutaan valmiiksi määriteltyyn ongelmaan, heille jää varsin tekninen rooli eli he tuottavat sitä tietoa, jota odotetaankin tarkoin määritellyn ongelman ratkaisuksi.
Ehkä vaatisi enemmän rohkeutta kautta linjan mennä asioihin keskeneräisempänä ja avoimempana lähinnä kokeilemaan yhdessä. Vähäisemmillä olettamuksilla voitaisiin lähteä alueille, jotka tuntuvat epävarmoilta ja epämukavilta. Näin saattaisi kehittyä aidosti alhaalta ylöspäin syntyviä ratkaisuja, jotka eivät tunnu sanelluilta. Tämä vaatii kuitenkin paljon aikaresurssia, joka taitaa tällä hetkellä olla useimmissa organisaatioissa pelkkää unelmaa.
On aika radikaali ajatus, että kukaan ei tiedä paremmin, kenelläkään ei ole lähtökohtaisesti parempaa ajatusta siitä mikä lopputulos voisi olla. Muistan elävästi, kun itse vedin viikonlopun kestäviä kokemusasiantuntijuutta kehittäviä tilaisuuksia, joihin olin suunnitellut minuutin tarkkuudella ohjelman. Jatkuvasti mielessäni pyöri saammeko näistä päivistä varmasti tulosta. Silloin erittäin viisas työkaverini ehdotti, että mitäs jos mennään vaan, kyllä sieltä lopulta tulee se asia, jonka on tarkoitus tullakin. Näinhän sen sitten piti mennäkin, ilman että joku kokovartalokipsissä oleva projektipäällikkö pätee tietämyksellään, vaan asiat nousevat aidosti osallistuvilta ihmisiltä itseltään.
Toimimatonta ja toimivaa yhteiskehittämistä
Yhteiskehittäminen samoin kuin kokemusasiantuntijuus ovat tämän päivän trendisanoja, joita mielellään viljellään rahoitushakemuksissa, ja niitä toteutetaan, koska hakemuksissa on niin luvattu. Osittain tästä syystä kokemusasiantuntijalle saattaa tulla tunne siitä, että hän on kehittämisprosesseissa usein vain koristeena. Jos kokemusasiantuntijan rooli kutistuu mielipiteeksi pistorasian paikasta, aidon vaikuttamisen ja epäkohtien osoittamisen sijaan, tapahtuu iso törmäys odotusten ja todellisuuden kohdatessa.
Jos kokemusasiantuntijan rooli kutistuu mielipiteeksi pistorasian paikasta, aidon vaikuttamisen ja epäkohtien osoittamisen sijaan, tapahtuu iso törmäys odotusten ja todellisuuden kohdatessa.
Yksi esimerkki ei niin onnistuneesta yhteiskehittämisen prosessista löytyy tarkemmin väitöskirjastani. Palvelun kehittämistä oli tarkoitus tehdä yhteiskehittämisen mallilla, jolloin kokemusasiantuntijat olisivat ”suunnitteluprosessin kaikissa vaiheissa” mukana. Käytännössä kokemusasiantuntijoiden kokemus oli, että he eivät edes tienneet keitä kaikkia muita ihmisiä prosessissa oli mukana, puhumattakaan siitä missä kaikissa kokouksissa kaikki muut olivat jo olleet. Jossakin vaiheessa he vain jäivät pois prosessista kokonaan, ja sitten äkkiä palvelun kerrottiinkin olevan valmiina. Kokemusasiantuntijoille jäi kehittämisestä vahva turhautumisen ja kuulluksi jäämättömyyden tunne.
Mikä sitten olisi hyvää yhteiskehittämistä? Onko se hyvää silloin kun ihmiset kokevat tulleensa tasaveroisina kuulluksi vai silloin kun palvelu jollakin objektiivisilla mittareilla paranee?
Itseasiassa monet onnistuneet kokemusarviointiprosessit ovat ilmeisesti olleet sellaisia, joissa osallistujat ovat kokeneet osallisuutensa todella merkityksellisinä, ja niistä on koettu olevan paljon myös hyötyä arvioidun palvelun kehittämisessä. Siinä ehkä auttaa tehtävän tarkka rajaus. Kokemustieto on se mikä palvelujen arviointivaiheessa on käytettävintä ja prosessi jatkuu ehkä tutkitun tiedon avulla eteenpäin. Hauska ajatella, että monet tutkimukseni aineistoon kuuluneista kokemusasiantuntijahankkeista ovat itseasiassa mielettömiä yhteiskehittämistyömaita – niissä yhteiskehitetään kokemusasiantuntijuutta. Se miten kuulluksi tuleminen siirtyy hankkeen ulkopuolelle, onkin jo toinen juttu.
Haastattelun pohjalta kirjoittanut Päivi Kirjavainen, toiminnanjohtaja, Päijät-Hämeen mielenterveysomaiset – FinFami ry
Julkaistu alunperin Suuntaaja-verkkolehdessä 1/2019.
