ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö tuo mukanaan monenlaista väriä arjen hallintaan, mutta onneksi näihin haasteisiin löytyy myös kirjavia ratkaisuja.
Arjen kasaantuminen saattaa hetkittäin tuntua haasteelta, mutta pahimmillaan se voi vaikeuttaa sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia. Esimerkiksi tavaroiden hallinta voi tuntua ylivoimaiselta, mutta ratkaisujen löytäminen on mahdollista. Itsensä ja omien toimintatapojen ymmärtäminen auttaa tekemään niistä hallittavampia ja toivottavasti vahvistaa itsemyötätuntoa.
Toiminnanohjauksen ja hahmottamisen vaikeudet
Toiminnanohjaus viittaa kykyyn suunnitella, toteuttaa ja säädellä tavoitteellista toimintaa. Adhd:ssa tämä prosessi voi olla erityisen haastava. Tavaroiden järjestely voi tuntua vaikealta, koska se vaatii paljon päättelyä ja kykyä hahmottaa kokonaisuuksia. Toisinaan taas kyse ei ole kokonaisuksien hahmottamisesta vaan työnmäärä tuntuu ylitsepääsemättömältä, vaikka hyvin tiedostaa sen mistä tulisi aloittaa.
Aloittaminen, tehtävässä pysyminen ja sen loppuun saattaminen voi tuntua haastavalta etenkin, jos motivaatio tehtävään puuttuu. Adhd:hen liittyvät hahmotushäiriöt voivat vaikuttaa siihen, miten tilaa, suhteita ja sosiaalisia tilanteita käsitellään. Nämä eivät ole aistien toimintahäiriöitä, vaan vaikeuksia käsitellä ja muokata mielessä saatuja havaintoja.
Nämä vaikeudet voivat näkyä esimerkiksi motorisena kömpelyytenä, vaikeutena arvioida etäisyyksiä tai osien välisen suhteen ymmärtämisenä. Ymmärtämällä ja tunnistamalla nämä haasteet voidaan kuitenkin löytää keinoja, jotka helpottavat niiden kanssa toimimista.
Rutiinien merkitys ja tuki toisilta
Rutiinit tarjoavat adhd:ssa kaivattua järjestystä. Esimerkiksi tavaroiden säilyttäminen aina samoissa paikoissa tai pienen ajanjakson omistaminen siivoukselle voivat tuoda hallinnan tunnetta. Ennakoitavuus auttaa säilyttämään keskittymistä ja vähentää stressiä.
Toinen tehokas keino on ”body doubling”, eli tehtävien tekeminen toisen ihmisen seurassa. Yhdessä työskentely voi tuoda lisämotivaatiota ja auttaa saamaan asioita valmiiksi. Toisen henkilön läsnäolo voi myös auttaa pitämään keskittymisen tehtävässä. Toisinaan riittää tieto toisesta ihmisestä, vaikka puhelimen toisessa päässä tai tietokoneen ruudun takana.
Hahmottamisen tukeminen
Hahmotusvaikeuksiin on olemassa monia apukeinoja. Esimerkiksi kirkkaat merkinnät, digitaalisten apuvälineiden käyttö ja asioiden listaaminen voivat helpottaa arkea. Monille toimii myös tavaran määrän vähentäminen ja selkeän säilytysjärjestelmän luominen. Hahmotusongelmissa auttaa myös pysähtyminen ja tehtävän pilkkominen pienempiin osiin, kuten huonekalun kokoamisessa ohjeiden rauhallinen ja vaiheittainen läpityöstäminen.
Adhd ja riippuvuudet
Tutkimustenkin mukaan adhd-oireisilla on suurempi riski riippuvuuksiin. Dopamiinijärjestelmän erityispiirteet voivat osaltaan selittää tätä yhteyttä, sillä usein riippuvuuden kohteet tarjoavat nopeita mielihyvän kokemuksia. Esimerkiksi pelien tempo ja jännitys saattavat vetää puoleensa erityisesti silloin, kun arki tuntuu tylsältä tai haastavalta. Dopamiinin haku ei kuitenkaan rajoitu vain pelaamiseen – sama mekanismi voi altistaa myös muille riippuvuuksille, kuten ostamiselle, sokerille tai vaikkapa liialliselle somen käytölle. Riippuvuuksien syntymistä vauhdittavat usein myös tunteiden säätelyn vaikeudet ja pyrkimys paeta arjen stressiä.
Tuki ja selviytymiskeinot
Vaikeuksien tunnistaminen on ensimmäinen askel kohti ratkaisua. Keskustelu läheisten kanssa, vertaistuki ja ammattilaisten apu voivat tarjota sekä henkistä että konkreettista tukea. Esimerkiksi karttasovellusten tai muistiinpanojen käyttäminen voi auttaa suunnistamisessa, ja apuvälineiden kuten avainnauhojen tai koodattujen säilytysjärjestelmien avulla voi vähentää stressiä arjessa.
Se, millaista väriä hahmotus- ja toiminnanohjaus tuo päivään, on jokaisella yksilöllinen. Väripaletti rakentuu monista värinapeista. Tahto oppia selviytymistapoja voi jo helpottaa arkea. Onnistuminen lähtee omien väripalettien tunnistamisesta ja ymmärryksestä sekä ratkaisujen käyttämisestä osana rutiineja. Konkreettiset keinot, vertaistuki ja pienet muutokset voivat lisätä hallinnan tunnetta ja keventää kuormitusta. Pienistä onnistumista on aina tärkeää kiittää itseään!
ADHD-liiton kouluttamien vertaisten kanssa voi lähteä hakemaan tukea, vinkkejä ja konkreettisia selviytymiskeinoja arjen helpottamiseksi. Kokemustoimijamme kertovat Tarinatuokioissa ainutlaatuisia, omasta arjesta nousevia tarinoita, joissa palautteen perusteella parasta on ollut vertaisuus ja samaistuttavuus. On voimaannuttavaa, kun toinen ymmärtää jo puolesta sanasta. Liiton neuvonnassa asiantuntijat kuuntelevat ja auttavat yhteydenottajan tarpeista käsin. Neuvonta on ratkaisukeskeistä, mutta huomioi yksilön tilanteen ja toiveet. Lisäksi aikuisilla on mahdollisuus osallistua arkea tukeviin kursseihin tai suorittaa verkkokursseja omaan tahtiin.
Jäsenyhdistyksemme toivottavat uudet toimijat lämpimästi tervetulleiksi. Yhdistystoiminnassa parasta on yhteisöllisyys ja mahdollisuus pysähtyä yhteisen asian äärelle. Lähde rohkeasti mukaan toimintaan ja löydä uusia näkökulmia ja tukea elämääsi!
Katriina Siiskonen
Asiantuntija
ADHD-liiton kokemus- ja vertaistoiminta
Jenni Barnett-Erlandsson
Koordinaattori
ADHD-liiton vapaaehtoistoiminta
Lähteenä käytetty ADHD-liiton verkkosivuilta löytyvää Polulla -verkkokurssia