-A A +A

Yksinäisyys satuttaa

Yksinäisyys satuttaa

Niina Junttila. Kuva: Kristian Tervo.
Kohtaamattomuus kyseenalaistaa olemassaolon, satuttaa ja sairastuttaa, mutta on samalla jotakin sellaista, jonka muuttaminen ei vaadi ihmeitä. Ainoastaan ihmisiä, jotka uskaltavat.

Yksinäisyys on negatiivinen psyykkinen olotila, jossa ihminen kokee ahdistusta määrällisesti tai laadullisesti puutteellisista ihmissuhteista. Yksinäisyyttä voi kokea ollessaan yksin, mutta yksinäinen voi olla myös muiden seurassa. Joskus yksinäisyys on pahinta juuri silloin kun ympärillä on paljon ihmisiä, mutta ei ketään, jonka kanssa ajattelisi, tuntisi ja kokisi samoin. Pentti Saarikoski kuvaa tätä osuvasti kirjassaan Aika Prahassa (1967) kertomalla: ”Läksin aamulla Helsingistä, olin jo tarpeeksi yksin, etten kokenut itseäni yksinäiseksi enää.”

Laajat sosiaaliset verkostot ja tiivis vuorovaikutus muiden kanssa ei siis välttämättä ole kaikkien mielestä tavoiteltu ja toivottu olotila, vaan tarpeet, toiveet ja sitä kautta tyytyväisyys omiin sosiaalisiin suhteisiin vaihtelee henkilöstä toiseen. Joillekin riittää yksi läheinen ystävä, joku toinen taas kaipaa kymmeniä kavereita ja jatkuvaa yhteistä toimintaa. Ihmissuhteissa laatu on aina tärkeämpää kuin määrä.

Yksinäisyys satuttaa ja sairastuttaa

Pitkään jatkunut yksinäisyys heikentää ihmisen sosiaalista ja emotionaalista hyvinvointia sekä nostaa riskiä vaikeammille mielenterveyden ongelmille (Heinrich & Gullone 2006). Yksinäisyyteen liittyvien oireiden, kuten unettomuuden, stressin ja negatiivisten ajattelumallien on todettu muun muassa oksitosiini-, korsisoli-, serotoniini- ja dopamiiniaineenvaihdunnan välityksellä heikentävän yksinäisen ihmisen sekä psyykkistä että fyysistä terveyttä.

Pitkään jatkunut yksinäisyys heikentää ihmisen sosiaalista ja emotionaalista hyvinvointia sekä nostaa riskiä vaikeammille mielenterveyden ongelmille.

Eri ikäisten yksinäisten yleisimpiä mielenterveyden häiriöitä ovat masentuneisuus ja erilaiset ahdistuneisuushäiriöt. Verrattuna muihin ihmisiin, on yksinäisillä lähes 11-kertainen riski sairastua masennukseen. Diagnosoituja ahdistuneisuushäiriöitä, erityisesti sosiaalista ahdistuneisuutta esiintyy yksinäisillä lähes 12 kertaa muita ihmisiä yleisemmin (Meltzer ym. 2013). Muita Howard Meltzerin tutkimusryhmineen esille nostamia riskikertoimia yksinäisyyden ja mielenterveyden ongelmien kasautumisesta ovat muun muassa noin viisinkertainen riski paniikkihäiriöihin, kymmenkertainen riski pakko-oireisille häiriöille, kuusinkertainen riski yleisille ja laaja-alaisille ahdistuneisuushäiriöille sekä kuusinkertainen riski psykoosihäiriöille.

Käytännössä on mahdotonta löytää sellaista mielenterveyden häiriötä - mukaan luettuna itsetuhoisuus, itsemurhayritykset ja niissä onnistumiset - johon yksinäisyyttä ei olisi jo vähintäänkin aikuisten, mutta usein myös lasten ja nuorten osalta yhdistetty.

Eri tutkimuksista, sekä kansainvälisistä että suomalaisista, löytyy pitkä lista sairauksia, joihin yksinäisyys on joko suoraan tai sen erilaisten vaikutusmekanismien (kuten lisääntyneen päihteiden ja lääkkeiden käytön, huonojen elintapojen, unettomuuden, stressin, jne.) kautta yhdistetty. Näitä ovat esimerkiksi suomalaisina kansanterveysongelmina pidetyt sydän- ja verisuonisairaudet, diabetes, ylipaino ja varhainen dementia. Yksinäisyyteen on liitetty myös ennenaikaisen eli muiden ihmisten elinikäodotteeseen verrattuna aivan liian aikaisen kuoleman todennäköisyys.

Miksi yksinäisyyteen jää niin helposti kiinni?

Lähtökohtaisesti yksinäiset ihmiset ovat muita motivoituneempia etsimään itselleen seuraa. Silloin kun yksinäisyys on vain hetkellistä, on sen tarkoitus herättää kokijansa hakeutumaan tilanteisiin, joissa sosiaaliset suhteet mahdollistuvat. Tällä tavoin evoluutioteoreettisesti tai sosiaalisen sopeutumisen näkökulmasta katsottuna kokemus yksinäisyydestä on aina sysäys jollekin paremmalle.

Joskus kuitenkin tarve ja motivaatio hakeutua muiden seuraan saattaa kasvaa niin suureksi, että se johtaa muiden mielestä erikoiseen käyttäytymiseen (Spithoven ym. 2017, Valhalst ym. 2015 a ja b). Ihan vastaavasti voi ajatella tapahtuvan vaikkapa silloin kun nälkä kasvaa sietämättömän kovaksi. Kovin nälkäisenä tarve saada ruokaa täyttää ajatukset ja ohjaa toimintaa. Mitään muuta ei enää mahdu ajatuksiin kuin se, että selviytyäkseen on pakko saada ruokaa. Yksinäisyyden suhteen tapahtuu aivan samoin, seuran kaipuu täyttää kaikki ajatukset ja saa ihmisen toimimaan sen mukaisesti.

Yksinäisyyden voima saattaa ylittää kaikki rationaaliset ajatukset ja omasta tilanteesta tehdyt tulkinnat.

Amerikkalaisen neuropsykologian professorin John Cacioppon (2018) mukaan tämä on se kohta, jossa yksinäisyyden kokemus muuttuu omaa tilannetta auttavasta sopeutumismekanismista omaa tilaa heikentävään ja erillisyyden kokemusta lisäävään ”epäsopivuusmekanismiin”. Tällöin ihmisen valppaus tunnistaa ja tulkita sosiaalisia tilanteita käy ikään kuin ylikierroksilla, mikä johtaa siihen, että tilanteita tulkitaan liian ”herkällä korvalla”. Pienetkin sosiaaliset ristiriidat näyttäytyvät suurina ja omaa sosiaalista toimintaa ja olemassaoloa uhkaavina asioina. Tällaisessa tilassa olevan ihmisen on vaikeaa kääntää huomiotaan riitatilanteista hyviin asioihin tai yksittäisistä epäonnistumisista laajempiin onnistumisen kokemuksiin. Hyviin asioihin suhtaudutaan siis varovasti ja välttäen, ikäviin sen sijaan keskitytään pitkään ja tarkkaan. Yksinäisyyden voima saattaa ylittää kaikki rationaaliset ajatukset ja omasta tilanteesta tehdyt tulkinnat.

”Jos joku tulisi vaikka vaan juttelemaan”

Yksinäisten yleinen toive on, että joku huomaisi heidät, pysähtyisi, tulisi juttelemaan tai edes tervehtisi silloin kun sattuu samaan hissiin. Periaatteen tasolla moni haluaa auttaa ihmistä, joka apua tarvitsee, mutta käytännön tasolla vastaan tulee yllätävän monta sitä estävää asiaa (Junttila 2018). Yksi voimakkaimmista ihmisiä toisistaan erottelevista tekijöistä on niin sanottu bystander-efekti, jolla viitataan tilanteisiin, joissa joku ihminen on selkeästi avuntarpeessa, mutta muut eivät syystä tai toisesta sitä hänelle tarjoa. Ensimmäisen kerran tämän ilmiön vaikutuksen nostivat vuonna 1964 esille amerikkalaiset sosiaalipsykologit John Darley ja Bibb Latané sen jälkeen kun New Yorkissa, varsin julkisella paikalla oli monien silminnäköijöiden läsnäollessa murhattu Kitty Genovese niminen nainen. Vaikka moni näki, mitä tapahtui, ei kukaan mennyt auttamaan Kittyä tai pyrkinyt estämään tekoa.

Kitty Genovesen tapauksessa kuulleessaan useimmat ihmiset ajattelevat, etteivät itse ikinä toimisi samoin. Että jos joku vierellä tarvitsee apua, haluaa ainakin itse olla se, joka häntä auttaa. Ellei, etsitään syitä avuntarvitsijasta, tianteesta tai muiden ihmisten käyttäytymisestä, ei omasta haluttomuudesta auttaa. Tavallaan asia onkin juuri näin. Silloin kun tilanne on outo ja oma olo epävarma, etsitään toimintamallia muiden reaktioista. Se, miten muut toimivat, ottaa helposti vallan myös omasta toiminnasta, aiheuttaen ryhmän tasolla loppujen lopuksi sen, ettei kukaan toimi toisin kuin muut. Eli mene auttamaan ihmistä, joka apua tarvitsisi tai juttelemaan sellaiselle, jonka kanssa kukaan toinenkaan ei koskaan juttele.

Irti yksinäisyyden ikävästä kierteestä

Yksinäisyydestä on siis vaikeaa päästä irti. Ei ehkä vielä lapsuudessa tai nuoruudessa tai siinä vaiheessa kun yksinäisyys on jatkunut vasta viikkoja tai kuukausia, ei kuitenkaan vielä vuosia. Mutta mitä pidempään kokee yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta, sitä enemmän niin omat ajatukset, tulkinnat kuin niiden pohjalta aktivoituvat käyttäytymismallitkin alkavat muuttua suuntaan, joka sekä syventää että pitkittää yksinäisyyden kokemusta.

Mitä pidempään yksinäisyys on jatkunut, sitä voimakkaampi sen sosiaalista toimintaa lamaannuttava vaikutus on.

Koska yksinäisyyteen linkittyvät psykososiaalisen hyvinvoinnin ongelmat ovat laaja-alaisia, on yksinäisyydestä irti pääseminen tai sen negatiivisten vaikutusten vähentäminen usein vaativa tehtävä (Masi ym 2011). Mitä pidempään yksinäisyys on jatkunut, sitä voimakkaampi sen sosiaalista toimintaa lamaannuttava vaikutus on.

Yksinäisyyden tunnetta ei voi poistaa lääkkeillä, mutta yksinäisyydestä johtuvia oireita, ahdistusta, masennusta, epätoivoa ja surua, lääkitään paljon (Junttila ym. 2016). Yksinäisyys lisää tutkimusten mukaan ahdistus- ja unilääkkeiden sekä masennuslääkkeiden käyttöä. Psyykkisten oireiden ohella yksinäiset kärsivät myös fyysisestä kivusta enemmän kuin muut, mikä näkyy runsaana opioidien ja muiden kipulääkkeiden käyttönä. Varsinaisten lääkkeiden lisäksi yksinäisyyttä lievitetään valitettavan usein erilaisilla päihteillä.

Yksinäisyyttä on kuitenkin mahdollista vähentää erilaisilla sekä rakenteellisilla, asenteellisilla että toiminnanohjauksellisilla menetelmillä. Cristopher Masi kumppaneineen on tehnyt yksinäisyyden vähentämiseen käytetyistä menetelmistä laajan meta-analyysin, jonka mukaan tehokkaimpia menetelmiä ovat

  1. sosiaalisten ja sosiokognitiivisten taitojen vahvistaminen,
  2. ympärillä olevien ihmisten asenteiden suuntaaminen myönteisemmäksi ja hyväksyvämmäksi eli sosiaalisen tuen lisääminen,
  3. sosiaalisten kontaktimahdollisuuksien lisääminen ja
  4. yksinäisyyteen usein kuuluvien negatiivisten ajattelumallien vähentäminen ja uudelleensuuntaaminen. 

Näistä menetelmistä kolmea ensimmäistä, erityisesti sosiaalisten ja sosiokognitiivisten taitojen tukemista lapsuudessa ja nuoruudessa sekä sosiaalisten kontaktimahdollisuuksien tarjoamista lapsuuden ja nuoruuden lisäksi erityisesti vanhuudessa, käytetään jo Suomessakin kiitettävissä määrin. Myös asenneilmapiiri on muuttumassa, kiitos siitä kuuluu pääasiallisesti medialle, joka on tarttunut aiheeseen ja tehnyt yksinäisyydestä arkipäiväisempää ja jotakin sellaista, jonka kokemuksista on jo helpompi puhua ääneen.

Yksinäisyyttä ylläpitävät ajatusvääristymät

Edellä kuvatuista keinoista neljäs eli yksinäisyyteen liittyvien ajatusvääristymien tunnistaminen, tulkinta ja uudelleensuuntaaminen on Suomessa vielä valitettavan vähän käytetty menetelmä. Yksinäisyyteen liittyvät ajatusvääristymät ovat useimmiten aiempien ikävien tapahtumien johdosta väärin tehtyjä tulkintoja sosiaalisista tilanteissa ja tapahtumista. Esimerkiksi tilanteissa, joissa muut näkevät mahdollisuuksia ja ystävällisyyttä, näkevät pitkään yksinäisyydestä kärsineet muita useammin uhkia ja epäonnistumisen mahdollisuuksia. Vastaavasti siinä, missä muut ihmiset olettavat olevansa tervetulleita ja odotettuja, olettavat yksinäiset usein tulevansa torjutuiksi tai olevansa kutsuttu mukaan vain pakosta. Tällaiset ajatukset ja uskomukset saavat luonnollisestikin ihmisen välttelemään tai kokonaan pitäytymään erossa ahdistaviksi koetuista tilanteista.

Esimerkiksi tilanteissa, joissa muut näkevät mahdollisuuksia ja ystävällisyyttä, näkevät pitkään yksinäisyydestä kärsineet muita useammin uhkia ja epäonnistumisen mahdollisuuksia.

Ajatusvääristymiä on kuitenkin mahdollista, joskaan ei helppoa, lähteä joko itse tai terapeutin avustuksella oikomaan käyttäen menetelmiä, jotka perustuvat joko kognitiiviseen psykoterapiaan tai käyttäytymisterapiaan. Vaikka nämä menetelmät kuulostavat jossakin määrin mystisiltäkin, perustuvat ne ihan tavalliseen ”maalaisjärkeen” eli sen kyseenalaistamiseen, miksi omat tulkintamme tilanteista ja ajatuksemme alkavat kääntymään omaa hyvinvointiamme vastaan siten, että ne hyvinvoinnin tavoittelemisen sijaan alkavat ylläpitää ja yhä edelleen vahvistaa yksinäisyyttä, ahdistuneisuutta tai masennusta.

Koska yksinäisyys koskettaa usein herkkiä, sosiaalisissa tilanteissa sekä toisten että omia tunteita tarkasti (mutta joskus pieleen) tulkitsevia, loogisesti ajattelevia ja älykkäitä ihmisiä, on omien ajatusvääristymien huomaaminen ja niihin tarttuminen yksinäisten osalta ehkä jopa muita ihmisiä helpompaa ja siten yksinäisyyden vähentämisen suhteen sangen potentiaalinen mahdollisuus (Junttila 2018).

Ajatusvääristymiä on kuitenkin mahdollista, joskaan ei helppoa, lähteä joko itse tai terapeutin avustuksella oikomaan.

Ystävällinen hymy voi pelastaa päivän ja ”mitä kuuluu?” kysymys voi tuntua lottovoitolta

Vaikka yksinäisyydestä irtipääseminen on vaikeaa, ei se missään tapauksessa ole mahdotonta. On olemassa paljon erilaisia tilanteita, tapahtumia, toimintaa ja mahdollisuuksia, jotka voivat lyhyelläkin aikavälillä muuttaa tilanteen äärettömästä yksinäisyydestä hyvinkin voimakkaaseen ystävyyteen ja yhteisöllisyyteen. Nopeaa siirtymää ääripäästä toiseen ei ehkä kuitenkaan kannata tavoitella, vaan keskittyä niihin pieniin askeleihin, ajatuksiin ja onnistumisen ituihin, joita omasta arjesta on mahdollista löytää. Jos toivoo liian paljon, on epäonnistuminen isompi menetys. Jos uskaltautuu tänään katsomaan vastaantulijaa silmiin, huomenna hymyilemään ja viikon päästä ehkä kysymään naapurilta tai työkaverilta kuulumisia, on paljon pidemmällä kuin silloin, kun nämä vielä tuntuivat mahdottomuuksilta.

Sekä sosiaalisten suhteiden ylläpitämisen, uusien luomisen että aivan keskeisesti kokonaisvaltaisen sosiaalisen hyvinvointimme kannalta olisi tärkeää, että paitsi kysymme, kiinnostumme, kuuntelemme ja kunnioitamme myös kerromme sen ääneen. Vaikka ihmiset ovat taitavia lukemaan toistensa ajatuksia ja tunnistamaan toistensa tunteita, olisi tärkeää, että ainakin silloin tällöin muistamme ne myös sanoittaa. Kiireen keskellä ei aina tule ajatelleeksi, miten hyvältä tuntuu, kun joku sanoo tai tekee jotakin ystävällistä.

Kuva: Kristian Tervo

Takaisin lehden etusivulle

Lähteet

Cacioppo, J. T. & Patric, W. (2008). Loneliness. Human nature and the need for social connection. W.W. Norton. 

Heinrich, L M. & Gullone, E. (2006). The clinical significance of loneliness. Clinical Psychology Review, 26, 695-718.

Junttila, N. (2018). Kaiken keskellä yksin – aikuisten yksinäisyydestä. Tammi.

Junttila, N., Jyrkkä, J. & Tolmunen, T. Lääkkeitä yksinäisyyteen. Sic! Lääketietoa Fimeasta 2/2016.

Masi, C. M., Chen, H-Y, Hawkley, L. C. & Cacioppo, J. T. (2011). A meta-analysis of interventions to reduce loneliness. Personality and Social Psychology Review, 15, 219-266.

Meltzer, H. Bebbington, P., Dennis, M. S. Jenkins, R., McManus, S. & Brugha, T. S. (2013). Feelings of loneliness among adults with mental disorder. Social Psychiatry and Psychiatric Epidemiology 48, 5-13.

Spithoven, A.W.M., Bijttebier, P. & Goossens, L. (2017). It is all in their mind: a review of information processing bias in lonely individuals. Cinical Psychology Review, 58, 97-114.

Vanhalst, J. Soenens, B., Luyckx, K., Van Petegem, S. Weeks, M. S. & Asher, S. R. (2015a). Why do the lonely stay lonely? Chronically lonely adolescents' attributions and emotions in situations of social inclusion and exclusion. Journal of Personality and Social Psychology.

Vanhalst, J., Gibb, B. E. & Prinstein, M. J. (2015b). Lonely adolescents exhipit heightened sensitivity for facial cues of emotion. Cognition and Emotion. 

Kommentit

Kaisa Liukkonen Pe, 27/04/2018 - 15:49
Ainakin täällä maaseudulla,on toisinaan hyvin yksinäistä.Ihmisiä ei ole paljon.Kaupunkiin on matkaa 25 km.Olen jonkun verran facebookissa,se vähän helpottaa.Mutta tuntuu,että vielä kaipaisin jotain.

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmennetaan lähettäjän olevan ihminen ja vähennetään roskapostia.
4 + 8 =
Ratkaise tämä matematiikan kysymys ja anna vastaus. Esim. 1+3 = 4.