Olin elänyt aaltoillen masennukseni kanssa jo kymmenisen vuotta, kun avioeron jälkeen muutin takaisin Iisalmeen.
Matkalleni mahtui lukuisia osastojaksoja, itsetuhoisuutta, ajoittaista yksinäisyyttä sekä koulu- ja työpaikkakiusaamisen jättämät arvet, mutta myös rikasta elettyä elämää, paljon hyviä muistoja ja rakkaita ystäviä. Jo yläasteelta lähtien selviytymiskeinonani oli ollut runojen kirjoittaminen ja runoihin purinkin kaikki synkimmät tunteeni, mutta myös ne onnen hetket.
Ennen Iisalmeen muuttoa otin yhteyttä Aspa Palveluiden tuttuun työntekijään ja tiedustelin, olisiko heillä vuokra-asuntoja tarjolla. Hän lupasi antaa yhteystietoni heidän palveluesimiehelleen, joka ottaisi minuun piakkoin yhteyttä.
Tukea arkeen
Kesällä 2013 istuimme saman pöydän ääreen Aspa-koti Aronian palveluesimiehen ja Ylä-Savon SOTE-kuntayhtymän palveluohjaajan kanssa ja aloimme kartoittaa palveluntarvettani. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että avun tarve minulla oli suuri.
Toimintakykyni oli huonontunut muutamassa vuodessa huomattavasti, enkä oikein jaksanut pitää päivärytmistä tai itsestäni huolta. Olin kuntoutustuella oleva lähihoitaja, eikä päivissäni ollut minkäänlaista sisältöä. Olin luovuttanut kaiken suhteen ja olin varma, että tilanne huonontuisi muuttaessani takaisin kotikaupunkiini.
Parin kuukauden kuluttua pakkasin muuttokuormaani Keski-Suomessa. Iisalmessa minua odotti Aspa-säätiön kautta vuokraamani pieni rivitalokaksio. Asunto tuntui heti kodiltani ja aloin rakentaa uutta elämääni pienistä palasista yhdessä Aspa Palveluiden asumispalvelutyöntekijöiden kanssa. Opettelimme kaiken alusta yhdessä. Ruoanlaitto oli jäänyt, joten valmistimme ruokaa yhdessä, suunnittelimme kauppaostoksia ja kävimme yhdessä ruokaostoksilla. Mietimme, kuinka saisin rahani riittämään. Pidimme huolta myös kodistani ja aikaa keskustelulle järjestyi myös.
Vointi aaltoilee
Asuttuani Iisalmessa kuukauden päivät, vointini alkoi huonontua. Kävi se mitä pelkäsin ja päädyin psykiatriselle osastolle muutamaksi kuukaudeksi. Osastolla uskalsin valottaa tilannettani ja sitä, missä oikeasti mentiin. Olin hyvin pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa. Luottotietoni olin menettänyt menneenä kesänä ja perintätoimistojen kirjeitä en ollut avannut enää pariin kuukauteen.
Aloimme selvittää tilannettani yhdessä sairaalan sosiaalityöntekijän kanssa. Keskusteltuamme yhdessä psykiatrin kanssa totesimme, että edunvalvonta voisi olla siinä kohtaa paikallaan. Psykiatrini kirjoitti lausunnon toistaiseksi voimassa olevaan edunvalvontaan, mutta minua kuultuaan maistraatti ehdotti määräaikaista edunvalvontaa. Palaset alkoivat löytää paikkansa ja oli taas hieman helpompi hengittää. Oli kuin painava reppu olisi nostettu selästäni, eikä kukaan enää istunut rintakehälläni.
Vuoden vaihteessa eteeni tuli musta tunneli, josta en nähnyt ulospääsyä – valoa ei yksinkertaisesti enää ollut. Yritin itsemurhaa, jonka epäonnistuttua tuli siitä yksi käänteen tekevä kohta elämässäni.
Pari vuotta myöhemmin muutin rivitalokaksiostani toiseen Aspan asuntoon Iisalmen keskustaan. Minulle haettiin velkajärjestelyä ja se myönnettiin viiden vuoden maksuohjelmalla.
Seuraavat pari vuotta menivät enemmän tai vähemmän vuoristoradassa. Osastojaksoja oli paljon ja välillä edunvalvonnan suhteen elämä oli pelkkää kädenvääntöä asioista. Koin, että kaikki tapahtui hitaasti ja itse kykenisin hoitamaan asiani, kuten Kelan hakemukset, nopeammin.
Voimaa kokemustoimijuudesta
Vuonna 2017 minulle tehtiin suuri lääkemuutos ja se avasi apunani sen raskaan oven, jota en olisi ehkä koskaan saanut itsenäisesti avattua. Aloin voimaan paljon paremmin, löysin taas todelliset tunteeni, uskalsin hymyillä ja paremmin raottaa sitä, miltä minusta todella tuntuu.
Osallistuin aktiivisesti paikallisen mielenterveysyhdistyksen toimintaan ja hain Mielenterveyden keskusliiton vertaisohjaajakoulutukseen. Siellä syttyi palo vertaistoimintaa kohtaan ja myöhemmin hain myös kokemusasiantuntijakoulutukseen.
Vuoden 2019 alussa jalkojeni alta vedettiin matto. Sain syöpädiagnoosin ja edessä oli vaativa leikkaus. Pari viikkoa meni sairaalassa, jonka jälkeen Aspan asumispalvelutyöntekijät kävivät hetken aikaa luonani viidesti viikossa. En saanut aluksi kantaa maitopurkkia painavampaa ja mitään mikä putosi lattialle, en saanut kumartua itse nostamaan.
Masennus otti minussa taas vallan, mutta pikkuhiljaa kuljin kevättä kohti ja mieli alkoi kirkastua. Pääsin palkkioperusteisesti tekemään kokemusasiantuntijan töitä nuorten aikuisten ryhmään omassa yhdistyksessäni ja myöhemmin pääsin mukaan myös Omat avaimet -toimintaan kokemustoimijaksi. Kävin myös Sinustako kokemusasiantuntijoiden kouluttaja -koulutuksen, jonka tarkoituksena on kouluttaa kokemusasiantuntijoita pienimuotoisesti esimerkiksi omassa paikallisessa mielenterveysyhdistyksessä.
Itsenäinen arki alkaa
Nyt elän syksyä 2020. Edunvalvontani ja velkajärjestelyni päättyivät ja olen hyvin saanut omien asioideni hoitamisen käyntiin. Muutin yhteen avomieheni kanssa ja pois siis Aspan asunnosta. Aspa Palveluiden asumisen tukipalvelu päättyy ihan lähitulevaisuudessa. Tämä päätös tehtiin yhdessä Aspan asumispalvelutyöntekijöiden kanssa. En enää tällä hetkellä tarvitse asumisen tukipalvelua, ja yhdessä avomieheni kanssa jaamme kotityöt. Hoitosuhteeni psykiatrian poliklinikalla jatkuu.
Olen uuden edessä ja se hieman jännittää, mutta koen selviytyväni. Elämä hymyilee ja minä hymyilen sen kanssa. Elän omaa unelmaani saadessani tehdä vertaisohjaajana ja kokemusasiantuntijana vapaaehtoistyötä ja palkkioperusteinen työ antaa myös sisältöä elämään. Tiedän ja olen valmistautunut siihen, että huonojakin päiviä varmasti tulee vielä, mutta suhtaudun niihin elämän tuomalla kokemuksella.
Ilman Aspan, läheisteni, ystävieni ja muiden tukipalvelujen apua en olisi tänään tässä. Kiitollisempi en voisi olla.
Marjo Lond
