Haemme hankekoordinaattoria Asumisen ajokortti -hankkeeseen

Tule Aspa-säätiön kehittämisen tiimiin tekemään ihmisen hommaa!

Henkilö kumartuneena pyörän luokse. Aspan logo.

Aspa-säätiö vuokraa kohtuuhintaisia asuntoja arjessaan tukea tarvitseville. Tarjoamme vuosittain kodin noin 200 asukkaalle eri puolella Suomea. Omistamme tällä hetkellä yli 1200 asuntoa useilla paikkakunnilla ympäri Suomen. Kehitämme hankkeissamme asiakkaidemme itsenäistä elämää ja tuemme toiminnassamme ihmisiä hyödyntämään ja tunnistamaan omia voimavarojaan. Meille on tärkeää, että jokainen voi kokea itsensä merkitykselliseksi.

Haemme nyt kehittämisen tiimiin HANKEKOORDINAATTORIA Asumisen ajokortti -hankkeeseen. Työsuhde on määräaikainen. Työ alkaa 2.8.2021 tai sopimuksen mukaan ja jatkuu 31.12.2023 asti.  

Hankkeessa kehitetään Asumisen ajokortti -valmennus sekä varhaisen puuttumisen ja sovittelun työkalu asumishäiriötilanteisiin. Tavoitteena on turvata asumisen jatkuvuus, ehkäistä asumisen häiriöitä sekä edistää asumisen perustaitoja. Kohderyhmänä ovat itsenäiseen asumiseen siirtyvät, tukea tarvitsevat 16–29-vuotiaat nuoret, joilla on mielenterveyden haasteita, vamma tai pitkäaikaissairaus sekä aikuiset mielenterveys- ja päihdekuntoutujat. Valtakunnallisen, STEA-rahoitteisen hankkeen ensivaiheen pilottialueet ovat Pori, Tampereen seutu ja Valkeakoski. 

Toimipisteesi sijoittuu sopimuksen mukaan joko Helsinkiin, Tampereelle tai Poriin. Etätyötä tehdään toistaiseksi ja myös jatkossa etätyö on mahdollista. Koronarajoitusten poistuttua työ edellyttää matkustusvalmiutta. 

Hankekoordinaattorina vastaat 

  • valmennus- ja sovittelumallin kehittämisestä yhdessä hankepäällikön, osallistujien, kokemustoimijoiden ja kumppaneiden kanssa 
  • hankkeen pilottivalmennusten ja -kokeilujen toteuttamisesta 
  • kokemustoimijoiden tukemisesta 

Olet meille se oikea, jos 

  • sinulla on osaamista valmentaa ihmisiä, joilla on arjen tuen tarpeita sekä oppimisen ja toiminnanohjauksen haasteita 
  • osaat ohjata ryhmiä sekä livenä että verkossa 
  • kohtaat hankkeen osallistujat ja kokemustoimijat yhdenvertaisesti ja uskot heidän voimavaroihinsa ja mahdollisuuksiinsa 
  • uskallat kokeilla rohkeasti erilaisia toimintatapoja ja sinulla on palvelumuotoilun sekä yhteiskehittämisen menetelmäosaamista  
  • tunnet ja osaat hyödyntää digitaalisia oppimisympäristöjä 
  • parityöskentely ja kokemustoimijoiden kanssa työskentely on sinulle luontaista 
  • sinulla on tehtävään soveltuva koulutus (esim. kasvatusala, nuorisotyö, media-ala, yhteiskunnallinen tai sosiaaliala) 

Vastaamme mielellään kysymyksiisi. Lisätietoja tehtävästä antaa kehitysjohtaja Päivi Huuskonen, p. 0400 624 437. Haastattelut järjestämme 22.6. Teamsin välityksellä.

Lähetäthän hakemuksesi palkkatoiveineen sekä CV:si 16.6. klo 16.00 mennessä. 

Hae pian ja tule tekemään kanssamme ihmisen hommaa!  

Hae työpaikkaa rekrytointijärjestelmämme kautta (linkki vie toiseen palveluun)

Löydät meidät myös somesta: FacebookInstagramLinkedInTwitter ja YouTube.