Esteettömyys ja -saavutettavuuskatselmus Metsoon teki vaikutuksen

Mielekäs-toiminnan Kirsikka Järvinen ja kokemustoimija Johanna Manninen vierailivat Metson kirjastossa kartoittamassa kirjaston esteettömiä ja saavutettavia palveluita. Metso sai lukuisia ilmiantoja Mielekäs-toiminnan haastekampanjassa, jossa tuodaan esille esteettömiä ja saavutettavia vapaa-ajan palveluita. Kiinnostuimme ja lähdimme tutustumaan kirjastoon tarkemmin!

Tampereen pääkirjasto Metso sijaitsee Tampereen keskustan ytimessä, Hämeenpuiston ja Pirkankadun kulmassa. Kirjastoon kulkeminen on helppoa, sillä linja-auto- ja raitiovaunupysäkit löytyvät Metson välittömästä läheisyydestä. Kirjaston pääkerrokseen sekä alimpaan kerrokseen pääsee sujuvasti ramppien sekä sähköovien kautta. 

Kirjastonhoitaja Ismo Santala toimi oppaanamme vierailulla ja hän esitteli meille kirjaston tilat sekä palvelut. Metson vuonna 2017 valmistuneessa peruskorjauksessa saavutettavuus ja esteettömyys otettiin paremmin huomioon, ja se näkyi! Tiloissa on helppo liikkua ja tasaiset lattiapinnat helpottavat sähköpyörätuolilla liikkumista.  

”Kirjastoon ovat tervetulleita ihan kaikki. On tärkeää, että jokainen voi käyttää kirjaston palveluita mahdollisimman itsenäisesti. Tietenkin myös lainsäädännöstä johtuen saavutettavuus- ja esteettömyysasiat otetaan vakavasti Tampereen kaupunginkirjaston kaltaisessa kunnallisessa peruspalvelussa”, Ismo tiivistää. 

Henkilö Metso-kirjaston lainausautomaatilla
Johanna tutustumassa Metsoon.

Metsossa on monipuolisesti ja kattavasti huomioitu eri käyttäjäryhmät, jotka hyötyvät helppokäyttöisistä palveluista osana mielekästä kirjastokäyntiä. Kaikilta kulkureiteiltä löytyvät sähköovet, jotka saa avattua ovenavauspainikkeella. Induktiosilmukoita on myös hyödynnetty erinomaisesti, niitä löytyy niin palvelupisteiltä kuin luentosaleistakin. Kaikissa kolmessa kerroksessa on tilava inva-wc, jonne mahtuu myös avustajan kanssa. Pistekirjoitusta on hyödynnetty hisseissä. Ehdotuksemme olisikin, että pistekirjoitusta lisättäisiin muun muassa infotauluihin sekä sisäänpääsyjen yhteyteen. Mielekkään käyttökokemuksen takaa Metson kirjojen palautuspisteet ja varattujen teosten hyllyt, jotka ovat madallettuja. Myös sähköpöydät ovat erinomaisia, joita on hyödynnetty palvelupisteillä sekä tietokonetiloissa. Näin asiakas pystyy itse valitsemaan sopivan pöydän korkeuden. 

Erityisenä huomiona haluamme nostaa Metson kirjaston kohtaavan ja ystävällisen henkilöstön, joka auttaa mielellään niin palveluiden käytössä kuin vieläkin paremman käyttökokemuksen takaamisessakin. Metson kirjaston henkilökuntaa on koulutettu erilaisten asiakkaiden yhdenvertaiseen kohtaamiseen Asiakaspalvelu-ajokortilla. Kysyin Ismolta, mikä on hänen mielestään Metson esteettömin ja saavutettavin palvelu tai tila: 

”Asiakaspalvelu eli se, miten sydämellisesti kirjaston henkilökunta palvelee asiakkaita niin asiakaspalvelutiskeillä kuin kirjaston muissa tiloissa. Henkilökunnalta voi aina kysyä, olemme Metsossa asiakkaita varten”, Ismo vastaa. 

”Isoin plussa on, että henkilökuntaa koulutettu auttamaan ihmisiä. Isot kiitokset henkilökunnalle, kun olette auttaneet, ja että olette palvelualttiita”, Johanna toivottaa. 

Ehdotuksena Metson nettisivuille, toivoisimme kattavampaa kuvausta yhdenvertaisista palveluista. Näin esteettömiä ja saavutettavia palveluita kannattaa ehdottomasti mainostaa, jotta potentiaaliset asiakkaat löytävät palveluiden piiriin. Kokonaisuudessaan vierailu oli erittäin onnistunut ja voimme lämpimästi suositella Metson kirjastoa esteettömänä ja saavutettavana vapaa-ajan palveluna!  

Mielekäs-toiminnan haastekampanjan merkeissä Tampereen pääkirjasto Metso haluaa haastaa museokeskus Vapriikin kertomaan omien palveluidensa saavutettavuudesta sekä esteettömyydestä! Haastekampanja on käynnissä vuoden 2022 loppuun, lue lisätietoa täältä: https://www.aspa.fi/tietoa-aspasta/hankkeet-ja-kehittamistoiminta/mielekas/mielekas-toiminta-haastaa-kertomaan-saavutettavista-vapaa-ajan-palveluista/  

Teksti ja kuvat: Kirsikka Järvinen