Omat avaimet 4You -toiminnan Ihminen ihmiselle -tapahtumia järjestetään Joensuussa, Kajaanissa, Sonkajärvellä sekä Mikkelissä.
Omat avaimet 4You -toiminnassa järjestetään tänä vuonna uusia Ihminen ihmiselle -tapahtumia.
”Idea on lähtöisin toiminnassa mukana olevilta kokemustoimijoilta, jotka halusivat että kokemustoimijuutta ja -asiantuntijuutta sekä vertaistuen merkitystä tuotaisiin enemmän ihmisten tietoisuuteen”, kertoo toiminnan vastaava erityisasiantuntija Johanna Kainulainen.
Tapahtumien tavoitteena onkin saada esille kokemustoimijoiden ääntä ja kokemustietoa niin ammattilaisten kuin muidenkin ihmisten tietoisuuteen sekä lisätä ymmärrystä siitä, miten merkityksellistä heidän tekemänsä työ on ammattilaisten työn ja tiedon rinnalla.
Syksyn 2025 tapahtumat:
- 15.8. Joensuussa osana Joen yö -tapahtumaa
- 10.9. Kajaanissa
- 1.10. Sonkajärvellä
- 1.10. Mikkelissä
Tapahtumat ovat kaikille avoimia!
Tapahtumien suunnittelussa ja toteutuksessa ovat mukana Omat avaimet 4You -toiminnan kokemustoimijoita sekä alueelliset yhteistyötahot ja heidän kokemustoimijat ja vertaiset.
Pääteema tilaisuuksissa kokemustoimijuuden lisäksi on kohtaamisen merkitys ja alueellisen yhteistyön vahvistaminen. Tapahtumissa on luvassa muun muassa mielenkiintoisia paneelikeskusluja, elävä kirjasto ja kokemuspuheenvuoroja.
”Tapahtumat ovat herättäneet jo vahvaa kiinnostusta ja tapahtumien toteuttamista on tarkoitus jatkaa vuonna 2026”, Johanna kertoo. ”Jos sinulle heräsi kiinnostusta tapahtuman järjestämiseen, niin olethan meihin rohkeasti yhteydessä!”
Tapahtumakohtaiset tiedot julkaistaan lähiaikoina somekanavillamme Instagramissa ja Facebookissa.
Lisätietoja:
Johanna Kainulainen, vastaava erityisasiantuntija, 044 901 7512, johanna.kainulainen@aspa.fi
Sanna Inkiläinen, kehittämisasiantuntija, 040 513 7563, sanna.inkilainen@aspa.fi
Omat avaimet 4You
Vahvistamme arjessa ja itsenäistymisessä tukea tarvitsevien 16–40-vuotiaiden osallisuutta, voimavaroja ja itsenäisen elämän valmiuksia Itä-Suomessa. Tarjoamme osallistujille heidän omiin voimavaroihin perustuvaa toimintaa ja vertaistukea sekä nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille nuorten tarpeisiin vastaavia työmenetelmiä.
Aspa-säätiön ja Mielenterveyden keskusliiton yhteistoimintaa.