Vierailimme Digi haltuun! -hankkeen tiimin ja kahden kokemusasiantuntijan eli digikaverin kanssa toukokuussa Englannissa, Sheffieldissä tutustumassa paikalliseen säätiöön (The Good Things Foundation). Säätiön sydämen asiana on tehdä maailmasta digitaalisesti yhdenvertainen meille kaikille. Myös niille, jotka ovat syrjäytymässä digitaalisten palveluiden maailmasta taitojen puutteen vuoksi.
Säätiö toimii maanlaajuisesti ja kansainvälisesti online-keskusten avulla, joihin lähialueen asukkaat voivat tulla oppimaan uusia digitaitoja. Opintomatkan anti oli mieltä kutkuttavan antoisa ja kirvoitti paljon pohdittavaa siitä, kuinka meidän hankkeessa voidaan entistä paremmin toteuttaa kohderyhmämme oppimisen tarpeita.
Päällimmäisinä ajatuksina omassa päässäni pyöri seuraavina viikkoina ihmisen motivaatio oppia jotain uutta. Mikä meitä motivoi lähtemään esimerkiksi digikurssille opettelemaan taitoja, jotka entuudestaan ovat täysin hepreaa? Onko se kenties kurssin mainos, joka kertoo sen sisällöstä vai joku yksittäinen ja henkilökohtainen tarve? Eihän kukaan kielikurssillekaan lähde, jos ei tarkoituksena ole vaikka oppia tilaamaan ensi kesän matkalla illallinen kreikaksi ja saada siitä hyvästä ihailevia katseita. Yksinkertaista!
Älä puhu digistä vaan arjesta
Monen digikurssin kuvaus on jo itsessään täysin saavuttamaton ja tarkemmin ajateltuna myös erittäin epähoukutteleva. En tiedä lähtisinkö itsekään parantamaan teknisiä taitojani Vaihtoehtoja varmuuskopiointiin -kurssille. Mitäköhän tuo otsikko muuten kertoisi henkilölle, jolla on oppimisvaikeuksia? Sen sijaan kynnys lähteä digikurssille, joka kokoontuu joka viikoittain samaan aikaan ja jonne voi mennä tarvittaessa kysymään apua omaan ongelmaansa, on matalampi. Yksilöllisempi, omista tarpeista kumpuava oppiminen nähtiin Englannissakin avaimena onneen.
Digitalisaatio itsessään on trendikästä, mutta digimaailma-käsitteen alle mahtuu niin paljon asiaa, esineitä ja bittejä, että siitä voi äkkiä muodostua myös mörkö. Se ei hämmästytä, jos miettii kuinka isosta kokonaisuudesta on kyse. Kun jostakin tulee niin isoa ja osin käsittämätöntä, on vaikea lähteä liikkeelle varmuuskopioinnin, koodaamisen tai jopa tabletti tutuksi -kurssin kautta. Miten vain asiaa yrittää pilkkoa pelkkään someen tai älypuhelimen käyttöön, puhutaan edelleen isoista kokonaisuuksista. Huoh.
Pyysin itsekin kerran miestäni opettamaan koodausta, koska se kuulosti hyvältä. Onhan se nyt hyödyllistä osata koodata, lapsillekin opetetaan sitä. Miehen ylitsevuotavan innostuskohtauksen jälkeen istuimme tietokoneen ääreen ja hän avasi mustan ruudun, johon naputeltiin merkkejä rivitolkulla. Ne eivät muodostaneet oikeita sanoja tai mitään entuudestaan tuttua. Minuutin tätä mustaa ruutua seuranneena ilmoitin hänelle, että tämä on liikaa. Minua ei motivoi. Tarvitsenko tätä taitoa oikeasti vai keskityttäisiinkö sittenkin opettelemaan, miten saan kaikki juustokakkureseptini tallennettua yhteen sovellukseen ottamalla niistä valokuvat. Se olisi kerrassaan kätevää ja elämääni helpottavaa!
Englannissa ajatuksemme siitä, että myös digitaitojen opettelun tulisi olla yksilöllistä, vain vahvistui. Ihminen, joka ei ole ottanut ensikosketustaan digimaailmaan on erittäin hukassa. Innostus voi kuitenkin herätä, jos hänellä on tarpeeksi suuri motivaatio oppia omien kiinnostuksen kohteidensa kautta. Juustokakkureseptin etsiminen ja tallentaminen netissä voi avata täysin uuden maailman jollekulle. Ehkä olisi parempi lähteä liikkeelle tarjoamalla kakkukurssi, jossa käytetään vain ja ainoastaan sähköisiä reseptejä. Tällöin pelottava digimörkö potkaistaisiin heti kättelyssä nurkkaan ja lähestyttäisiin asiaa hyvin käytännönläheisesti.
Motivoi, motivoi, motivoi
Englannissa oli jo päädytty tekemään näin. Digimaailmaan astutaan hyvin pienin ja itseä motivoivin askelin, käytäntöä syleillen. Onneksi meidän digikaverit tekevät juuri niin auttaessaan vasta-alkajia. Ensiaskelten jälkeen voidaankin sitten jo harpata vähän pidemmälle ja tutustua kakkujen jälkeen vaikkapa verkkopankin käyttöön.
Käytännönläheisyys motivoi meistä monia. On helpompi myös keskustella asioista, kun ei käytetä omituisia termejä ja otsikoita, jotka eivät kerro mitään. Seuraavan kerran kun puhun digitaidoista, kamppaan itseni mattoon ja mietin, mitä ihmeen digitaitoja? Mitä se oikeastaan kenellekin tarkoittaa? Meillä on digimaailma ja todellinen maailma, jossa opettelemme digitaitoja, jotta pärjäämme todellisessa maailmassa. Siis täh? Taas mentiin solmuun.
Itse haluaisin nähdä jokaisen ihmisen yksilönä, jolla on omannäköinen elämä ja siinä omat tarpeet, joita voisi tukea opettelemalla käyttämään sähköisiä palveluja (juustokakkuresepti!), jotka tuovat omaan elämään lisäarvoa. Ehkä digikansalaisuudessa on juuri siitä kyse. Lähtisitkö sinä kanssani kokkauskurssille, jossa käytetään vain sähköisiä reseptejä?
Susanna Saarvo, Digi haltuun -hankkeen projektipäällikkö
Tutustu Digi haltuun -hankkeeseen
Lue lisää Good Things Foundationista eli opintomatkan kohteesta
