Voimaa seksuaalisuudesta -hanke on tuottanut työkaluja ja harjoituksia, joiden avulla seksuaalisuus on helpompi ottaa puheeksi.
– Lupa puhua -työvälineitä voi hyödyntää monissa ympäristöissä, kuten asumisessa, päivätoiminnassa, oppilaitoksissa, vertais- ja harrasteryhmissä, sosiaalityössä ja seksuaalineuvonnassa, kertoo hankepäällikkö Milla Ilonen.
–Koulutimme viime vuonna 480 sosiaali- ja terveysalan opiskelijaa vammaisuuden ja seksuaalisuuden kohtaamiseen. Työvälineet saivat kiitosta erityisesti opettajilta. Vaikka hanke nyt päättyykin, voi koulutuksia jatkossa tilata Aspa Asiantuntijapalvelut Oy:n kautta, hän jatkaa.
Tutustu itseesi ja seksuaalisuuteesi
Lupa puhua -korttien avulla voit tutustua paremmin itseesi, tunteisiisi ja omaan seksuaalisuuteesi. Kortit antavat rohkeutta puhua aroista ja henkilökohtaisista asioista.
Työntekijöille kortit ovat hyvä väline arkojen asioiden puheeksi ottamiseen. Monet korttien teemat ja tehtävät sopivat myös ryhmäkeskustelun herättäjiksi. Niitä voi hyödyntää myös asumisen ja palvelujen suunnittelussa.
Korttien painetun version voi tilata Voimaa seksuaalisuudesta -hankkeen hankepäällikkö Milla Iloselta tai voit hyödyntää verkkosivuillamme olevaa versiota.
Toiminnallisia harjoitteita ryhmänohjaajille
Into ilmaista, lupa puhua -toimintapakkiin on koottu yksityiskohtaisia ohjeita toiminnallisten harjoitteiden ohjaamiseen. Materiaali sisältää harjoitteita itsetuntemuksen vahvistamiseen, omien rajojen tutkimiseen ja seksuaalioikeuksien käsittelemiseen.
Tunnista syrjintä
Idis-identiteettipeli on korttipeli, joka edistää syrjinnän tunnistamista ja siihen puuttumista. Pelin tavoitteena on kerätä omalle roolihahmolle mahdollisimman moninainen identiteetti. Pelissä tulee vastaan syrjintätilanteita, joihin etsitään ratkaisuja yhteisesti keskustelemalla. Samalla tutustutaan seksuaalisuuden ja sukupuolten moninaisuuteen.
Pelimuotoja on useita riippuen pelaajien määrästä ja käytettävissä olevasta ajasta. Identiteettipeli on kehitetty moniperusteisen syrjinnän ehkäisemiseksi.
Voit tilata oman identiteettipelisi hankepäällikkö Milla Iloselta.
Lisätietoja materiaaleista
Voit tilata materiaaleja Voimaa seksuaalisuudesta -hankkeen hankepäällikkö Milla Iloselta, milla.ilonen@aspa.fi tai p. 040 848 0909