Teemme töitä sen eteen, että jokaisella olisi mahdollisuus itsenäiseen elämään ja asiakkaamme saavat tarpeidensa mukaisen tuen ja palvelut.
Ihmisillä voi olla mielenterveyden haasteita tai erilaisia toiminnanrajoitteita, jotka vaikeuttavat arjen sujumista. Aspa tukee toiminnallaan tuhansia apua tarvitsevia ihmisiä. Tuottamiemme palvelujen vaikuttavuus, laatu ja asiakastyytyväisyys ovat toimintamme ydintä. Meille on tärkeää, että palvelumme tuottavat aitoa hyötyä asiakkaille ja yhteiskunnalle.
Keräämme asiakaspalautetta palveluiden laadusta, jotta voimme parhaalla mahdollisella tavalla tukea asiakkaiden hyvinvointia ja ennaltaehkäistä asiakkaidemme asumisen ja arjenhallinnan ongelmia.
Kehitämme asumista ja palveluita sekä asukkaiden osallisuutta asiakaspalautteiden pohjalta. Ylläpidämme ja kehitämme huoneistojen ja vuokrakohteiden kuntoa. Selvitämme käytössämme olevien tilojen turvallisuuden ja esteettömyyden. Lisäksi teemme saavutettavaa viestintää.
Kauden aikana hankimme asuntoja palveluiden ja aktiviteettien saavutettavuuden kannalta keskeisiltä sijainneilta. Suoritamme myös kohteidemme esteettömyysauditoinnin.