Aspa-säätiö tarjoaa vuokra-asuntoja ympäri Suomea ihmisille, jotka tarvitsevat tukea itsenäiseen asumiseen. Asiakkainamme on mielenterveyden ongelmia kohdanneita sekä eri tarvoin vammaisia ihmisiä. Vuokrasuhteemme ovat pääasiassa pitkiä.
Keräämme vuokralaisiltamme palautetta jatkuvasti. Palautetta pyydetään asukkaan muuttaessa uuteen asuntoonsa, asumisen aikana sekä pois muuttaessa. Näin pyrimme kehittämään asiakaskokemusta kautta linjan.
Tällä sivulla julkaisemme saamamme avoimen palautteen. Henkilöiden nimet on poistettu.
Rakennuksen ulko-oven lukko on mennyt rikki, se on saatu korjattua nopeasti.
Kuukausittainen 50 sentin pyöränsäilytysmaksu voitaisiin korvata yhtenä vuosimaksuna.
Lähettämällä jatkossakin lomakkeita sähköisesti ja mainostamalla Aspa-säätiön toimintaa aktiivisesti. Asunnon löytäminen onnistui hyvin, sillä se vastaa odotuksiani ja viihtyvyyttäni. Myös ”pienremontti” saunan kiukaan uusiminen toimi, kun olin ensin yhteydessä Aspa-säätiöön.
Tulisitte käymään pitkäaikais asukkailla ja arvioisitte asunnon kunnon vuosittain
Kaikki on hyvin vaikka eihän se itsestäänselvyys ole.
Tuuletusikkunoihin tarvitaan hyönteisverkot.
Asioiden järjestely on aina onnistunut hyvin, asuminen kaiken kaikkiaan mukavaa.
Kaikkiin joihin asukas on ollut yhteydessä ovat olleet asiallisia ja ystävällisiä ja asiat on saatu hoidettua. Esimerkiksi vuokran maksuongelmat on saatu sovittu
Enemmän yhteydenpitoa asukkaisiin, varsinkin asuntoon liittyvissä asioissa (remontit, tarkastukset)!!
En ole tietoinen asumisen palveluista saattaisi tarvita.
Asuntoihin liittyvät kysymykset, tiedottaminen on parantunut, lisääkin saa informoida. Asun kohteessa, jossa ei ole huoltoyhtiötä eikä taloyhtiön isännöitsijää, joten jos tulee joskus eteen kiireellinen huoltotarve ei ole tahoa johon voi ottaa yhteyttä. Kiireettömissä asuntoon liittyvissä asioissa on aina saanut apua.
Asuntoon muuttaessani pienet korjausta vaativat asiat hoidettiin kuntoon mallikkaasti. En keksi mitään kehitettävää.
Laskut, vuokrat on ilmoitettu selkeästi, en tiedä miten toimintaa voisi kehittää
Olen tyytyväinen.
Ette onnistunut missään..
Mielestäni toimintanne on loistavaa kaikin puolin. En oikein keksi muuta kehitettävää kuin mahdollisesti lisää vapaa-ajan toimintaa resurssien salliessa.
Tykkään tosi paljon siitä, että kotikäynnin aikaa pidennettiin, ja omat työntekijät ovat iso plussa.
Asuntojen kunnossapitoa tulisi hoitaa paremmin. En tiedä mikä tässä vaiheessa on onnistunut sillä kaikki asiat asunnossani ovat pielessä paitsi sijainti.
Lisää viriketoimintaa.
Inhoan asuntoni huonoa kuntoa ja toimimattomuutta
Olen hyvin tyytyväinen putkiremontoituun asuntooni
Isännöitsijä saisi olla ystävällisempi, kun pyytää korjaajaa kotiin korjailemaan paikkoja. Pientä kylpyhuone remppaa olisi jatkossa syytä miettiä.
En voi vain kuin kiittää ihan jokaista työntekijää. Kaikki on ollu helppoa ja vaivatonta asiakaspalvelusta huoltomiehiin! Kiitos kaikille aspalaisille! toivoisin että olisitte yhteydessä jos saisin asunnon paremmalta Alueelta (vaikka olisi yksiö kalliimpi kuin kaksio!)
Keskustelevia ja kuuntelevia ovat olleet
Kaikki on hyvin!
Huoltotoimien tiedottamisessa parantamisen varaa. Aspa-säätiö on onnistunut erityisesti siinä, että asiakkaiden yksityisasiat pysyvät yksityisenä (vaitiolovelvollisuus ja tietoturva).
Voisi lähettää lisää infoa esim. vapaa-ajan toiminnasta postitse tai sähköpostilla. Se missä onnistuttiiin hyvin että minulle löydettiin mieluisa asunto ja pidettin ”pienremontti” uusimalla saunan kiuas.
Tiedottaminen onnistuu hyvin ja muutoksista ilmoitetaan ajoissa
Vaivautukaa vastaamaan yhteydenottopyyntöihin.
Viihtyisä asunto, oli plussaa kun ei tullut vuokrankorotusta 🙂
Tiedottamisessa olette hyvin onnistuneet. En keksi nyt mitään toiminnan kehittämistä. Hyvää työtä olettte tehneet.
Olisi toivottavaa että kuukausittain maksettava (0,50e) pyöränsäilytysmaksu olisi maksettava esim. kerran vuodessa. Haluaisin saada lisää tietoa Aspa-säätiön toiminnasta, johon minulla on asukkaana mahdollisuus osallistua, esim. liikunta. Yleisilme asumiseen liittyen on hyvä.
En osaa sanoa enempää kun olen liikunta rajoiteinen, mutta olen tämän hetkiseen tilaani tyytyväinen.
First at all I respect your comprehensive feed back if I have behaved like a fool. At second matter I like the way you regonize my personal needs to get supported. At third you serve everybody as a different kind of individual with their many weekneses and needs. What could I realize more than that I feel like at home in good shaped and repaired appartment. So just please keep on taking care of me!
Remonttimiehet, sähkömies olivat päteviä, asiantuntevia, ystävällisiä, hyvin hoitivat tehtävänsä.
Todella ystävällistä ja nopeaa reipasotteista toimintaa.
Aspa on turvallinen vuokranantaja.
Asunto mukava, vuokra sopiva, taloyhtiö rauhallinen. Lenkkisaunaa kaipaisin.
Pääosin asunnossani on rauhallista, mutta joskus naapurit pitävät meteliä, tai hyvin harvoin pihalta kuuluu ulkotöiden ääniä. Muut asukkaat ovat ystävällisiä.
Olo tuntui aluksi oudolta, mutta sopeuduin siihen vähitellen. Uni tulee verraten hyvin silmään, saunassa on hyvä ilmastointi, siivoaminen varsin helppoa ja harrastelukeminen (esim. tieteen kuvalehti) menee erinomaisesti. Ruoankin saa valmistaa täysin omilla ehdoillaan.
Olen ollut tyytyväinen siihen että lattialämmitys on saatu korjattua ja on tullut lämpöä asuntooni ettei tarvittu lisälämmitystä enää.
Olen tyytyväinen rauhaliseen iloiseen siistiin ilmapiiriin… kaikki on oleet asialisia minua kohtaan myös talossa on hyvä kun on oma talonmies joka on saatavilla kuin tartten sitä… parempaa ja iloisemanpaa asumista en olisi voinut toivoakkaan.
Olen kiitollinen asunnon remontoinnista ja sijainnista.
Korjauksia ilmeisiin puutteisiin saatiin aiemmin hitaasti, nyttemmin tilanne on parantunut ja luotan että näin myös jatkuu.
Hyvin pyyhkii. Aspa on hyvä isännöitsijä.
Palkitsemistarkastus mieleinen
Putkiremontin ajalta olisi voinut tulla enemmän tietoa
Asukas ollut tyytyväinen aspalaisten toimintaan, hän on saanut aina asiat hoidettua ja tiedoitus on pelannut hyvin .
Ensimmäisen kerran tuntuu että olen löytänyt kodin jossa viihdyn.ja olen jo 42v
Vuokran korotus oli todella kiva, muutamia senttejä.
Olen viihtynyt asunnossani hyvin.
Asunto on siisti ja sopivan kokoinen Talossa on huono äänieristys,mutta silti rauhallinen talo.Jos on ollut meluavia asukkaita,asiaan on puututtu heti asukkaiden ja isännöitsijän taholta.
Viihtyisin paremmin, mikäli kotini ei olisi kesäisin, kuten sauna ja talvisin, kuten pakastin. Parveke toisi viihtyvyyttä enemmän, kun kaikki ikkunani ovat ilta-auringon kohteena.
Äänieristys naapureihin saisi olla parempi mutta eihän sille voi mitään tehdä.
Koen oloni turvalliseksi, vaikka asun yksin. Saan myös tukea ja neuvoja aina niitä tarvittaessa.
Asuintaloni on rauhallinen muutamia harvinaisia poikkeuksia lukuun ottamatta.
Asunnon lämpötila on ollut välillä turhan korkea. Ovien äänieristys on huono. Pihalla on liian vähän pyörätelineitä.
Asuntoon kantautuu kolistelun ja tömähdyksen ääntä jatkuvasti, jopa yöhiljaisuuden aikaan.
Asuntoon ei mahdollista asentaa pesukonetta eikä liitäntää siihen. Isännöitsijä ei vastaa sähköposteihin. Talossa asuu epämiellyttäviä ihmisiä.
En viihdy nykyisessä asunnossani, koska se on niin huonossa kunnossa Toivonkin, että sinne tehtäisiin remontti asumisviihtyvyyden parantamiseksi.
Olen viihtynyt loistavasti, 35 m2 asunto on juuri sopivan kokoinen yksinasuvalle.
En viihdy asunnossani ja haluaisin muuttaa uuteen asuntoon lähemmäs palveluita, koska minun on vaikea kävellä.
Olen viihtynyt hyvin ja tykkään asua täällä.
Asunto on ok, mutta pientä pintaremonttia vois tehdä.
Olen nyt asunut 21 vuotta samassa Aspan asunnossa ja kaikki on sujunut hyvin!
Aspan vertais toiminnasta on tiedoitettu aika vähän. Myös toivoisin selkeämpää tietoa kenelle soittaa jos tulee ongelmia. Erityis kiitos asuntosihteerille aina asiat järjestyvät
Kämppä on aivan mahtavalla paikalla, rakastan tota kämppää.
Esimerkiksi kiireelliset huoltotoimenpiteet, kuten ikkunoiden huolto. Olisi hyvä, että tieto tulee tarpeeksi aikaisin, vaikka muutaman päivän varoitusajalla. Etteivät tule yllättäen, tai ei tarvitse soitella perään että tulisivatko jo.
Huoneistossa asuminen on viihtyisää. Saa aina syödä ja katsoa televisiosta mitä haluaa. Lisäksi asuntoon kuuluva ”huippusauna” toimii oikein hyvin.
Mun asunnossa ja koko talossa tehtiin viime vuoden keväänä kylpyhuone remontti. Tulos on todella hyvä! Olen todella tyytyväinen tähän asuntoon. Ei ole toista taloa nenän edessä.
Saan apua aina kun tarvitsen sitä.
Kallis vuokra on toivottavasti ei nouse ensi vuonna
Rauhallinen asuinalue.
Haluaisin vaihtaa samanlaiseen asuntoon mutta kaukolämpö lämmityksellä. Nyt on sähkölämmitys ja sähkölasku talvi kuukausilta on tähtitieteelliset
Isännöitsijän sivusto on hankala, aina ei löydä haluamaansa tietoa.
Joensuussa asuessani tiedotus kulki hyvin. Nyt Tampereella asuessani tuntuu, että olen jäänyt vähän pimentoon. Lähes kolmen vuoden ajan täällä asuttuani ei ole kertaakaan otettu henkilökohtaisesti yhteyttä, tehty tarkastuksia tms.
On ollut kiva asua tässä asunnossa monta vuotta. Rauhallinen ja hyvä alue on plussaa. Tykkään kovasti.
Joskus asuntoon kuuluu melua naapureiden ja muiden asukkaiden kodeista, muttei onneksi hirveän usein. Kotini asumisympäristö on kaiken kaikkiaan viihtyisä ja sieltä on hyvät kulkuyhteydet (bussilla ja junalla) lähialueille ja kauemmas.
Olen tyytyväinen asuntooni sekä siihen tehtyyn likumiseen avut. vaikka hissi on pieni niin asukaat ymärtää likumiseni… kokonaisuus täys kympi. ja talon henki on kohdallaan.
Naapurissa jatkuva poraaminen vuodesta toiseen, remontit kadulla ja asuntorakennuksessa tekevät asumisesta rauhatonta ja stressaavaa.
Hyvin olen viihtynyt täällä.
Tunnen olevani kuin tavallinen vuokralainen tässä.
Olen pitänyt tästä asunnosta todella paljon Hyvä varuste taso & sijainti Hyvä kun asunto on ennestään tuttulla mieluisalla alueella On ystävien tukea saatavilla
Remonttimiehet, sähkömies olivat päteviä, asiantuntevia, ystävällisiä, hyvin hoitivat tehtävänsä.
Olen viihtynyt hyvin vuokra-asunnossani.
Asunnossani on kesäisin liian kuuma ja talvisin liian kylmä. Haaveenani olisi parveke, jota ei tässä ole. Ikkunoihin olisi hyvä saada sälekaihtimet.
Vuokraamme asuntoja ihmisille, jotka tarvitsevat tukea itsenäiseen asumiseen.
Lue lisää Aspan vuokra-asunnoistaAspa-säätiön asuntoja on tarjolla ympäri Suomen. Täytä verkkohakemus.
Näin haet vuokra-asuntoaLisätietoja vuokra-asunnoista
Lisätietoja saat numerosta 040 621 5300 tai sähköpostitse asunnot@aspa.fi.