Helsingin yliopiston psykologian professori Marko Elovainio vastaa.
Ihminen on lajityypillisesti sosiaalinen ja näin pitkäaikainen yksinäisyys on todennäköisesti keskimääräiselle ihmiselle kuormittavaa. Me siis tarvitsemme muita ihmisiä ympärillemme. Vaikka nykytekniikka on tuonut paljon uusia tapoja ja mahdollisuuksia olla toisten ihmisten kanssa kontaktissa, yksinäisyydestä on tullut meillä yleinen ongelma.
Yksinäisyyden ja erilaisten terveysongelmien välinen yhteys on havaittu kauan sitten, mutta tuon yhteyden luonne ja merkitys on alkanut paljastua ja varmistua vasta viime aikoina. Ensimmäisiä tutkimusryhmiä, jotka vakuuttavasti osoittivat yhteyden yksinäisyyden ja terveysongelmien välillä oli Lisa Berkman työtovereineen. Heidän merkittävimmät tutkimuksensa sosiaalisten verkostojen ja sosiaalisen tuen terveysvaikutuksista julkaistiin jo 1970-luvulla, mutta aiheen tutkimus on jatkunut siitä lähtien varsin tasaisesti. Viimeisten vuosien aikana on julkaistu myös tutkimuksia tiivistäviä meta-analyysejä esimerkiksi yksinäisyyden ja mielenterveyden tai yksinäisyyden ja ennenaikaisen kuoleman riskin välisistä yhteyksistä. Tutkimusten tulokset voi tiivistää helposti siten, että ihmiset, joilla on paljon ja myönteisiä ihmissuhteita, voivat monella tavalla ja monella terveysindikaattorilla mitattuna paremmin kuin ne, joilla tällaisia ihmissuhteita ei ole tai joilla niitä on vähän.
Tutkimukset ovat joutuneet kuitenkin myöntämään toistuvasti samat rajoitukset, jotka johtuvat tutkimusten asetelmien ongelmista. Nämä rajoitukset ovat ainakin osin johtaneet siihen, että yksinäisyyteen yhteiskunnallisena ongelmana on ollut hankala tarttua tai siihen tarttumattomuus on, erilaisista julkisista ohjelmista huolimatta, ollut suhteellisen helppoa. Tutkimusten kannalta hankala kysymys on ollut esimerkiksi seuraava: onko yksin oleminen vai se, että tuntee olevansa yksinäinen, ratkaiseva ihmisen terveyden kannalta? Näiden kahden erottaminen on epidemiologisissa tutkimuksissa ollut hankalaa.
Onko yksinäisyys ja missä määrin syy terveysongelmille vai ovatko erilaiset terveysongelmat pikemminkin yksinäisyyden syy? Tämän syy-yhteyden suunnan tutkiminen on ollut tähän asti käytännössä lähes mahdotonta.
Vielä haastavammin tutkittava ja ratkaisevampi kysymys liittyy syy-yhteyden suuntaan. Onko yksinäisyys ja missä määrin syy terveysongelmille vai ovatko erilaiset terveysongelmat pikemminkin yksinäisyyden syy? Tämän syy-yhteyden suunnan tutkiminen on ollut tähän asti käytännössä lähes mahdotonta. Kokeellista asetelmaa yksinäisyyden terveysvaikutusten tutkimisessa ei pysty rakentamaan ja suurin osa terveysongelmista kehittyy ongelmiksi hyvin hitaasti. Kysymys on kuitenkin tärkeä sekä tieteellisen mielenkiinnon vuoksi että erityisesti siksi, että oikeaan syyhyn voidaan tarttua.
Mahdollisuus joidenkin tutkimusongelmien ratkaisemiseen tarjoutui, kun saimme käyttöömme aineiston, joka oli riittävän suuri pitkäaikaisten terveysvaikutusten testaamiseen erilaissa ryhmissä ja osa-aineistoissa. Aineisto oli Englannin biopankki -aineisto, joka sisältää 500 000 englantilaisen yksityiskohtaiset terveystiedot ja uskomattoman paljon muuta tietoa. Valitsimme terveysindikaattoriksi selkeimmän, vakavimman ja vähiten tulkinnanvaraisen ja tutkimme sekä yksinäiseksi itsensä tuntemisen että vähäisten sosiaalisten suhteiden yhteyttä enneaikaisen kuoleman riskiin. Kuoleman pystyimme jakamaan kuolinsyyn mukaan eri luokkiin.
Halusimme testata seuraavia tutkimuksessa avoimiksi jääneitä kysymyksiä: johtuuko yksinäisyyden ja kuoleman välinen yhteys siitä, että
- vanhat ihmiset, joilta sosiaaliset suhteet vähenevät kuolevat ja yhteys olisi näin itse asiassa vain ikääntymisen sivutuote,
- sairastuminen vähentää mahdollisuuksia sosiaalisiin suhteisiin ja näin yhteys olisi vain sairastamisen myötä syntyvä ja
- naiset, joilla yleensä on miehiä enemmän sosiaalisia suhteita, kuolevat myöhemmin ja näin yhteys olisi vain sukupuoleen liittyvä asia.
Tulostemme mukaan, mikään näistä oletuksista ei pitänyt paikkaansa. Yksinäisyyden ja sosiaalisen eristyneisyyden yhteys kohonneeseen kuolemanriskiin oli olemassa ja lähes yhtä vahva niillä, joilla ei ollut mitään terveysongelmaa tutkimuksen alussa kuin niillä, joilla jo oli jokin vakava terveysongelma. Yhteydet olivat itse asiassa voimakkaampia nuorilla kuin vanhemmilla ja yhteydet olivat olemassa sekä miehillä että naisilla. Yksinäisyys ja erityisesti sosiaalinen eristyneisyys oli siis yhteydessä kohonneeseen kuolemanriskiin kaikilla ryhmillä, eikä mikään tukenut käsitystä siitä, että yhteys johtuisi vanhuudesta, sairaudesta tai sukupuolesta.
Yksinäisyys ja erityisesti sosiaalinen eristyneisyys oli siis yhteydessä kohonneeseen kuolemanriskiin kaikilla ryhmillä, eikä mikään tukenut käsitystä siitä, että yhteys johtuisi vanhuudesta, sairaudesta tai sukupuolesta.
Yksinäisyys ja vähäiset sosiaaliset kontaktit ovat siis suhteellisen varmasti riski vakaville terveysongelmille ja juuri yksinäisyydelle ja sosiaaliselle eristyneisyydelle kannattaisi tehdä jotain. Käytännön kannalta tärkeä tutkimuksen havainto oli se, että yksinäisyyden tunnetta vahvemmin heikkenevään terveyteen oli yhteydessä vähäiset sosiaaliset kontaktit. Toisten ihmisten kanssa vuorovaikutus on siis terveyden kannalta tärkeää sinänsä. Sosiaalinen kanssakäyminen haastaa ihmistä havainnoimaan, asettumaan toisen asemaan, ymmärtämään viestejä monella tasolla sekä sovittamaan ja ohjaamaan omia reaktioita ja käyttäytymistä. Sosiaalinen kanssakäyminen harjoittaa siis monia taitoja, joita tarvitsemme yleisesti elämässä. Sosiaalinen paine ja kontrolli myös ohjaa käyttäytymistä ja useammin terveyden kannalta hyvään suuntaan.
Julkaistu Suuntaaja-verkkojulkaisussa 1/2018.
