Karoliina Ahonen.

Jokainen meistä tarvitsee oman kodin 

Ihmisoikeuksien olemassaoloon havahtuu usein vasta sitten, kun niitä uhataan. Iso osa meistä elää joutumatta kertaakaan pysähtymään sen äärelle, mitä oikeuksia minulla on ja miten niiden toteutuminen turvataan. Toiset taas kamppailevat koko elämänsä ajan sen eteen, että saisivat heille kuuluvia asioita ja voisivat elää yhdenvertaisesti muiden kanssa tässä yhteiskunnassa.

Koti on yksi tällainen asia, joka jakaa ihmisiä ihmisoikeuskamppailujen eri puolille. Toisille se tarkoittaa sijaintia, sisustusta, asuntonäyttöjä ja huolta kohoavista asuntolainakoroista. Toisille se on jotain sellaista, josta ei edes osaa unelmoida: omasta elämästä irrallinen utopia. Joillekin se merkitsee erilaisia asumisen ratkaisuja, joissa oma koti saattaa tarkoittaa huonetta asumisyksikössä ja omassa huoneessa jatkuvasti käyviä työntekijöitä. Ja kaikkea tältä väliltä.  

Koti on kaikille jollakin tavalla universaali asia. Se on kokemus turvasta, minuudesta ja itsemääräämisoikeudesta. Kotia kuvataan usein ruumiin jatkeena. Kodissa käyneiden varkaiden jälkeen voi tuntua, kuin omaan ruumiiseenkin olisi kajottu. Koti voi olla kokemus myös turvattomuudesta, väkivallasta, mahdottomuudesta pitää omia rajoja. Koti voi olla niin latautunut asia, että asunnottomuus tuntuu mahdollisemmalta ratkaisulta kuin asunto. Koti ei tarkoita aina asumista tai asuntoa. Koti voi olla toinen ihminen, tunne jossakin, paikka omassa mielessä. Joka tapauksessa koti on äärettömän tunnelatautunut asia. Kun meillä Aspa-säätiön Asumisen ajokortti -valmennuksissa on varattu yksi kerta kodin merkityksen pohtimiseen, hypätään sillä kerralla aina syvään päähän. Ihmiset avautuvat koko elämästään.  

Silloin kun asumiseen ja kotiin liittyy haasteita, konkretisoituvat siinä myös ihmisarvoisen elämän määritelmät ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Meillä on tuhansia asunnottomia, elämässään tukea tarvitsevia vammaisia ihmisiä ja mielenterveyskuntoutujia sekä tukea tarvitsevia itsenäistyviä nuoria, jotka kohtaavat omiin ihmisoikeuksiinsa liittyviä kysymyksiä asumiseen ja kotiin liittyen. Heillä on samanlaiset tunteet, tarpeet ja oikeudet kodin, turvan ja itsemääräämisoikeuden suhteen kuin muillakin, mutta nämä eivät toteudu heidän kohdallaan ilman aktiivisia toimia. 

Ihmisoikeuksien minimisuojan turvaamisesta seuraavalle tasolle 

Julkisen vallan vastuulla on huolehtia kaikkien kansalaisten ihmisoikeuksien toteutumisesta, sisältäen kodin ja asunnon. Politiikassa on asetettu useita tavoitteita ihmisoikeuksien toteutumiseksi asumisen suhteen. Tavoitteena on muun muassa poistaa asunnottomuus kokonaan ja lakkauttaa vammaisten ihmisten laitosasuminen.  

Meillä on useita toimijoita, jotka ovat kehitelleet erilaisia ratkaisuja näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Meillä on runsaasti tutkittua tietoa siitä, miten omaan kotiin ja asumiseen liittyviä ongelmia voitaisiin ennaltaehkäistä ja ratkaista. Lopulta kyse onkin siitä, haluammeko nähdä kaikkien ihmisten elämän yhtä arvokkaana ja varmistaa, että heidänkin ihmisarvonsa toteutuisi yhdenvertaisesti muiden kanssa. Vai onko meistä todellakin ok, että osa yhteiskuntamme jäsenistä ovat vailla kotia ja mahdollisuutta elää itsensä näköistä elämää ja arkea? Jos vastaamme tähän jälkimmäiseen ei, on meidän ymmärrettävä, että se edellyttää aktiivisia toimia.  

Suomalainen ihmisoikeuspolitiikka on vielä nuorta ja ajattelemme usein, että riittää, kun varmistamme, että vakavia ihmisoikeusrikkomuksia ei ole. Todellisuudessa ihmisoikeuspolitiikan tavoitteena on ihmisoikeuksien toteuttaminen ja jo toteutuvien oikeuksien tason parantaminen. Ihmisoikeuksien minimisuojan turvaamisen lisäksi olisi aktiivisesti edistettävä ihmisoikeuksia. Tämä edellyttää poliittista aktiivisuutta myös päättäjiltä. Nyt kun tavoitteet on luotu, on otettava keinot käyttöön ja seurattava niiden vaikutuksia. Meillä kaikilla on oikeus omaan kotiin, mitä se kellekin tarkoittaa.