Isabel Lepola-Fernandez.

Koti ja kaupunki kuuluu kaikille

Kysyin kokemustoimijaltamme, jolla on kokemus asunnottomuudesta; "Mitä oma koti merkitsee sinulle?" Hän vastasi, että oma koti on turvallinen, rauhan paikka. Mitä oma koti merkitsee sinulle?

Suomessa asunnottomia ihmisiä oli Aran mukaan vuoden 2022 lopussa 3686. Tämä luku ei pidä sisällään piiloasunnottomuutta, eli ihmisiä, jotka majailevat esimerkiksi ystäviensä luona.

Kokemustoimijamme kuvaa, että asunnottomuus on Suomessa tabu, josta ei puhuta tarpeeksi. Tällä hetkellä asunnottomuuteen on lyöty leima, jota varjostaa päihteet ja muut elämänhallinnalliset haasteet. Kuitenkin asunnottomuuteen voi joutua kuka tahansa, mistä vain lähtökohdista. Myös olisi tärkeä puhua, siitä, että meillä tosiaan on Suomessa asunnottomuutta ja riski sen kokemukselle on olemassa ihan jokaiselle. Tabu myös vaikeuttaa asumisen ongelmista puhumista ja niihin avun saamista. Kokemustoimijallamme on itsellä asunnottomuuskokemus nuoruudesta ja hän kertoo, että oli tabun vuoksi vaikea pitää imagoa yllä, jotta et tullut leimatuksi ja tuli hyväksytyksi yhteiskuntaan.

Nuoruus on ikävaiheena herkkä ja haavoittuvainen. Silloin valitaan opiskelupaikkoja, itsenäistytään ja luodaan ihmissuhteita. Nuoruuden tunnetilaa kuvaa into ja epävarmuus. Nuoria asunnottomia Suomessa oli 2022 lopussa 815. 

Kokemustoimija tahtoi esittää sinulle, lukija, kysymyksen: ”Jos olisit itse kokenut nuorena asunnottomuutta, miten se olisi voinut vaikuttaa elämääsi?”

Kohtasimme yhdessä kokemustoimijan kanssa asunnottomia nuoria, vetäessämme asumistaitovalmennusta asunnottomille suunnatussa palvelussa. mielemme täytti huoli näistä nuorista ja heidän elinympäristöstään, joka ei olut turvallinen, rauhan paikka. Päihteet varjostivat tämän talon asukkaita myös, pelko kodin menettämisestä oli asukkailla läsnä. 

Miten nuoruuden tärkeän ja haavoittuvaisen elämän vaiheen eläminen onnistuu ilman kotia tai ympäristössä, joka ei tue nuoren kasvua. Tai miten asunnottomuuden tabua voitaisiin häivyttää. Näiden kysymyksien äärelle meidän kaikkien olisi hyvä pysähtyä.

Isabel Lepola-Fernandez & Vili Åkerlund