Asumisen yleisiä ohjeita selkokielellä

Kun pidät huolta seuraavista asioista, asuminen on mukavaa kaikille asukkaille.

Hiljaisuus ja vieraat

Hiljaisuus on yleensä kello 22–07.
Tämä koskee myös vieraitasi.
Olet vastuussa myös vieraittesi käytöksestä asunnossasi ja rappukäytävässä.

Hiljaisuuden aikana ei saa

  • keskustella kovalla äänellä
  • soittaa musiikkia
  • katsoa televisiota kovalla äänellä
  • imuroida
  • pestä pyykkiä pyykkikoneella.

Ota myös huomioon, että jos pelaat kuulokkeet korvissa, ääntä saattaa päästä huomaamatta.

Rapun ulko-ovi

On tärkeää, että et laita rapun ulko-oven väliin mitään, mikä pitää oven auki koko ajan.

Ovi täytyy olla suljettuna paloturvallisuuden vuoksi.
Ovi täytyy olla suljettuna myös siksi, ettei talon rappuun tule ulkopuolisia oleskelemaan.

Tuulettaminen ja tamppaaminen

Älä tuuleta tai tamppaa tekstiilejä omalla parvekkeellasi.

Pihasta löytyy erillinen tamppaukseen tarkoitettu paikka tai rapussa voi olla oma tuuletusparveke.

Talon pihassa mattotelineellä on matto. Siniseen paitaan pukeutunut henkilö osoittaa sitä.
Usein pihasta löytyy erillinen tekstiilien tuulettamiseen tarkoitettu paikka.

Rappuun tuulettaminen

Älä tuuleta rappuun esimerkiksi ruoan käryjä asunnosta.

Rappukäytävä ja piha-alue

Pidä rappukäytävä ja piha-alue siistinä.
Vie kaikki jätteesi heti ulos jäteastioihin.
Älä jätä tavaroita rappukäytävään.
Lajittele jätteet taloyhtiön ohjeen mukaan.

Vie jätteet jäteastioihin.

Grillaaminen

Hiilillä ja puilla grillaaminen on kielletty parvekkeella ja pihalla.
Joissain taloyhtiöissä pihalla voi olla yhteinen grillipaikka.

Kysy naapuriltasi tai taloyhtiön isännöitsijältä ohjeet grillipaikan käyttöön.

Autopaikat

Autopaikat ovat talokohtaisia.
Kysy autopaikoista meiltä Aspasta.

Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen asunnot@aspa.fi.

Lemmikit

Jos sinulla on koira tai muu lemmikki, älä pidä sitä vapaana talosi piha-alueella.

Jos koirasi tai lemmikkisi ulostaa talon piha-alueelle, kerää jätökset heti pois.

Muista!

Jos et maksa vuokraa, tietoihisi tulee merkintä.
Tietoihin tulee merkintä myös, jos et noudata järjestyssääntöjä.
Merkintä vaikeuttaa asunnon saantia myöhemmin.
Pahimmassa tapauksessa voit menettää asuntosi.
Jos sinulla tulee ongelmia asumisessa, ota heti yhteyttä Aspaan osoitteeseen asunnot@aspa.fi.

Jos et tiedä miten taloyhtiössäsi toimitaan, kysy rohkeasti vaikka naapurilta tai isännöitsijältä.
Isännöitsijän yhteystiedot löydät rappukäytävän ilmoitustaululta.

Ihmiset ovat erilaisia ja kokevat asiat eri tavalla.
Joskus asumiseen voi liittyä myös naapureiden välisiä ongelmia.

Voit esimerkiksi huomata, että naapurisi tekee asioita, jotka ovat taloyhtiön sääntöjen vastaisia.
Voi myös käydä niin, että naapuri sanoo sinulle, että asunnostasi kuuluu liikaa meteliä.

Keskustele näissä tilanteissa naapurisi kanssa asiallisesti.
Jos asia ei selviä keskustelemalla, ota yhteys isännöitsijään.