Aspa Palvelut kirkastaa työtä yhteisvoimin

Kuusi aspalaista kasvomaskeissa.

Aspa Palvelut käynnisti syyskuussa Työnpesua™-valmennuspilotin. Se tarjoaa henkilökunnalle mahdollisuuden parantaa työtä ja rakentaa yhdessä parempaa työelämää. Valmennukseen osallistuu Vuosaaressa sijaitsevat Aspa-kodit Koralli ja Simpukka. Tavoitteena on antaa välineitä ja toimintatapoja työn kehittämiskohteiden tunnistamiseen sekä aikaansaamisen esteiden purkamiseen.

Kevääseen 2022 jatkuva valmennusprosessi koostuu yhteensä kuudesta valmennuskerrasta. Valmennuskertoja on ollut nyt kaksi. Aspa-kotien 16 henkilön työryhmä pääsee vaikuttamaan siihen, miten puhdistaa ja selkeyttää työtä entistä paremman työn ja työelämän luomiseksi. Mukana on uusia ja vanhoja työntekijöitä sekä myöhemmin myös Aspa Palveluiden johtoa.

”Työnpesua™ auttaa kirkastamaan työssä tärkeät asiat arjesta käsin, löytämään ne kohdat työstä, jotka kaipaavat muutosta ja tekemään sen, mikä yhdessä nähdään tarpeelliseksi”, kertoo valmennuskonseptin kehittänyt Minna Mattila-Aalto.

Toisten työntekijöiden tapaaminen ja yhteiset, työntekemiseen kohdistuvat keskustelut ovat tärkeitä. Kahden eri yksikön työryhmät tapaavat harvoin toisiaan ja kolmivuorotyö hankaloittaa tapaamista entisestään. Tämä on valmennuksessa otettu huomioon.

Aspa-koti Koralli ja Simpukan henkilöstö on aktiivisesti luonut yhteistä käsitystä niistä työn muutostarpeista, joihin kukin omalla toiminnallaan ja työyhteisö johdon tuella voivat arjessa vaikuttaa. Yhteinen muutostarpeiden ja muutosvoimien tunnistaminen antaa hyvä eväät kestävien muutosten tekemiseen.

”Saimme hienon mahdollisuuden päästä kehittämään Aspa-koti Simpukan ja Korallin toimintaa yhdessä Työnpesusta vastaavien Minnan ja Jarin kanssa. Olemme jo nyt ottaneet joitain kehittämisenkohteita työn alle. Uskon tämän valmennuksen antavan työryhmillemme paremmat mahdollisuudet onnistua yhdessä”, sanoo Aspa-kodin johtaja Tiina Kiviluoto.