Mielekästä vapaa-aikaa kirjoituskurssilla

Henkilö kirjoittaa paperille lyijykynällä.

Aspa-säätiön Mielekäs-toiminta tarjoaa mielekästä vapaa-aikaa arkeen ja asumiseen tukea tarvitseville. Toiminta lähtee liikkeelle osallistujien toiveista. Kevään aikana toteutettiin näiden toiveiden pohjalta kaksi luovan kirjoittamisen etäryhmää.

Kurssille osallistui eri tasoisia kirjoittajia, mikä oli huomioitu kirjoitustehtävissä. Luovaa kirjoittamista oli nyt mahdollista kokeilla ne, jotka eivät sitä aikaisemmin olleet tehneet. Niille, joilla aikaisempaa kokemusta oli, tarjosi kurssi uutta kipinää kirjoittamiseen. Ohjaaja myös lähetti kurssin jälkeen kotitehtäviä, mikäli innostusta kirjoittamiseen riitti enemmänkin.

Riitta Mäntylän ohjaama Virkistyn ja vahvistun sanoilla -sanataidekurssi kokosi kirjoittajat yhteen viitenä päivänä. Minna Aution vetämä ryhmä kokoontui myös viisi kertaa Voimauttavan kirjoittamisen pariin.

Kurssilta uutta intoa kirjoittamiseen

Mari Nuutila löysi Mielekäs-toiminnan Facebook Olkkarin etsiessään tietoa Aspasta. Olkkari on Mielekkään ylläpitämä virtuaalinen vapaa-ajanviettopaikka. Mari on ollut mukana nyt noin vuoden verran ja osallistui keväällä järjestettyyn Virkistyn ja vahvistun sanoilla -sanataidekurssille.

Lapsena Marin unelma-ammatti oli kirjailija. Hän kirjoitti tuolloin paljon, mutta harrastus jäi. Välillä hän viritteli kirjoittamista uudelleen, mutta koki asiasta liian suuria paineita. Mielekkään tarjoama kirjoituskurssi antoi uuden sysäyksen kirjoitusinnolle sekä vinkkejä, miten lähteä liikkeelle.

”Harjoitukset olivat hauskoja ja niitä ei tehty tiukan kaavan mukaan. Opin suhtautumaan kirjoittamiseen paljon rennommin”, Mari kuvailee kurssia. ”Ohjaajan neuvoja noudattaen aion jatkossa kirjoittaa vähintäänkin päiväkirjaa. Olen myös kiinnostunut selkokielestä. Kirjoittamiselle jää toivottavasti enemmän aikaa vanhustyön opiskelujen jälkeen.”

Valkeakoskella asuvan 29-vuotiaan Marin sydäntä lähellä ovat myös eläimet. Hänellä itsellään on Täplä-niminen kissa, akvaario sekä kovakuoriaisia. Eläimet näkyvät hänen kirjoituksissaan.

Syliäinen

Sateenkaaren sillalla asuu kirjava kissa.
Kaatosateessa hän käveli monta vuotta.
Eräänä kylmänä pakkasyönä hän eksyi ja melkein paleltui.
Kissan löysi tyttö, joka hänet kotiinsa kantoi.
Aamuissa on parasta kissan lämpimät tassut kasvoilla.
Silloin suolla oleva usva hälvenee.
Joka päivä, kun heräsin tarkistin, että hän on yhä kanssani.
Ihmettelen öisin hänen pyöreitä silmiään.
Katson taivaalle ja huomaan olevani yksin.
Surullisena ostoskeskuksessa voi eksyä.
Jääkylmä vesi ja kuuma aurinko muistuttavat molemmat häntä.
Pidän todella paljon sinusta Syliäinen.

Mari Nuutila