Aspan muodostavat Aspa-säätiö sekä säätiön omistamat yhtiöt Aspa Palvelut Oy ja Aspa Asiantuntijapalvelut Oy.
Aspa Palvelut Oy:n hallitukseen Riikka Juntunen
Aspa Palvelut Oy tuottaa yksilöllisiä asumispalveluja ympäri Suomen. Aspa Palveluiden hallitukseen on nimetty uutena jäsenenä Riikka Juntunen, joka toimii Suomen Paralympiakomitean pääsihteerinä. Aspa Palveluiden hallituksen puheenjohtaja on Tuomas Koskela, varapuheenjohtaja Olavi Sydänmaanlakka sekä muina jäseninä hallituksessa toimivat Ulla Nord ja Marianna Ohtonen.
– Pääsin tutustumaan asumispalveluihin jo 1990-luvulla, jolloin tein pro graduani aikuisten kehitysvammaisten terveyskunnosta. Noista ajoista on jäänyt mieleen, että asumisella on valtavan suuri merkitys niin elämänlaatuun kuin mahdollisuuteen aktiiviseen elämään. Moni asia on muuttunut vuosikymmenten aikana, mutta kiinnostukseni olla mukana vaikuttamassa liikkumiseen ja elämänlaatuun ei ole muuttunut. Aspa Palvelut on vastuullinen toimija, jonka arvoihin on helppo sitoutua. Olen iloinen mahdollisuudesta olla mukana Aspa Palveluiden toiminnassa ja kehittämisessä, kertoo Riikka Juntunen.
Aspa Asiantuntijapalvelut Oy:n hallitukseen Tiina Haanpää
Aspa Asiantuntijapalvelut Oy tarjoaa asiantuntijapalveluita, arviointeja sekä koulutuksia sote-alalle. Yhtiön hallitukseen on valittu uutena jäsenenä Nuorten Ystävät -palvelut Oy:n toimitusjohtaja Tiina Haanpää, joka toimii myös hallituksen varapuheenjohtajana. Hallituksen muodostavat hänen lisäkseen puheenjohtaja Tuomas Koskela sekä Marianna Ohtonen ja Olavi Sydänmaanlakka.