Elämäniloa yhdessä tehden

Aspa-koti Riekonmarjan kota lumen keskellä.

Aivan Enontekiön keskustassa sijaitsee pieni ja aktiivinen yhteisö. Se koostuu muun muassa Aspa-koti Riekonmarjan asukkaista, lähialueen asiakkaista sekä työntekijöistä.

Aspa-koti Riekonmarja on tuntureiden ja kauniin luonnon ympäröimä. Luonto antaa mahdollisuuden liikkua ja harrastaa. Tärkeät palvelut ovat myös lähellä ja paikallisten toimijoiden kanssa tehdään yhteistyötä.

Aspa-kodissa asuu seitsemän asukasta, joille tarjotaan yhteisöllistä asumista. Jokaisella asukkaalla on oma koti ja siellä tupakeittiö, makuualkovi, kylpyhuone ja sauna sekä oma katettu terassi. Heillä on oma ovi ulos sekä yhteisötilaan. Jokainen koti on sisustettu omien mieltymysten mukaan ja siellä voi harrastaa vaikkapa käsitöitä. Yhteisöä täydentää tuetun asumisen asiakkaat, jotka asuvat lähistöllä.

Neljän seinän sisälle ei kenenkään tarvitse jäädä, koska yhteisö on hyvin aktiivinen. Yhdessä syödään, kahvitellaan, pelaillaan ja vietetään aikaa. Asukkaat järjestävät myös kirpputoreja, joiden avulla kerätään varoja retkiä varten. Asukkaat ovat käyneet muun muassa Tukholman risteilyllä, Ylläksellä ja nyt odotetaan kovasti kevään retkeä Saariselälle.

Kohti itsenäisempää elämää

Aspa-koti Riekonmarjan asiakas Jari istuu tuolilla.

”Riekonmarjassa on tuttuja ihmisiä ja mukavia työntekijöitä. Kävelen lähes päivittäin Aspa-kotiin ja syön siellä päivällisen. Samalla tulee myös lenkkeiltyä, jotta pysyy kunnossa”, Jari kertoo.

Päivittäisten vierailujen ja lenkkeilyn lisäksi Jari lukee paljon, kuuntelee musiikkia sekä kutoo sukkia. Jarilta löytyy myös aimo annos paikallistuntemusta sekä maantieto on hienosti hallussa.

”On ollut hienoa päästä omilleen, mutta kyllä mie tästä paikasta tykkään! Tänne on mukava aina tulla”, Jari toteaa loppuun.

Asiakkaamme kertovat

Nainen hymyilee hiihtoladulla.

Urheilua rakastava tyttö muutti omaan kotiin

Christofer.

Uusi alku asunnon saamisesta

Sulkapallo ja maila.

Luottavaisin mielin tulevaisuuteen