Puoliso johdatti Annen Aspaan

Annelle on tärkeää, että työnantajalla on samat arvot kuin itsellä ja että ne näkyvät työnteossa.

Anne ja Miia Yli-Kivistö istutuspuuhissa.

Moni tie voi johdattaa aspalaiseksi. Seinäjoella asuva Anne Annala on alanvaihtaja, joka kymmenen vuoden toimistotyöuran jälkeen toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja opiskeli sosionomiksi. Hän valmistui joulukuussa 2020.

Joskus huulenheitto on kohtalokasta. Annen opiskeluaikana hänen Aspa-koti Rakuunassa työskentelevä puolisonsa jäi lyhyelle sairauslomalle.

”Minähän voin mennä tuuraamaan sinua, mitäs sanot?”, tuumasi Anne. Näin sitten kävi, ja Anne sopi loistavasti tiimiin. Hän on tehnyt sijaisuuksia ja harjoitteluja Seinäjoen Aspa-kodeissa parin vuoden ajan ja viihtyy mainiosti.

Seinäjoella toimii kaksi Aspa-kotia. Aspa-koti Rakuuna tarjoaa tuettua asumista ja palveluasumista kehitysvammaisille ihmisille sekä palvelusetelituottajana omaishoidon lomitusta. Aspa-koti Misteli puolestaan tarjoaa tehostettua palveluasumista ikääntyneille kehitysvammaisille ihmisille.

Yhteiset arvot ja joustavuus Aspan valtteja

Annelle on tärkeää, että työnantajalla on samat arvot kuin itsellä ja että ne näkyvät työnteossa. 

”Aspassa kunnioitetaan asiakasta ja hänen itsemääräämisoikeuttaan ja tehdään, mitä luvataan, yhdessä asiakkaan kanssa. Tämä on ihmisen hommaa!”, toteaa Anne.

”Rakuunassa meillä on pieni viiden hengen työporukka. Jokaisella on omia vahvuuksia ja osaamisalueita, joita pääsemme hyödyntämään työssämme. Meillä on joustava työyhteisö ja tosi joustava esihenkilö, Päivi Fairchild. Työvuorot pyritään järjestämään niin, että työntekijöiden oma arki sujuisi mahdollisimman hyvin. Se on ainutlaatuista, miten henkilökohtaiset tarpeet otetaan täällä huomioon”, kommentoi Anne tyytyväisenä.

Iloa työhön ja elämään vaikkapa karaokesta!

Työpäivät ovat pitkälti ohjausta ja tukea asiakkaan omaan arkeen: lääkkeiden antoa, keskusteluhetkiä, kaupassa ja lääkärissä käyntiä, siivousta, kokkausta, yhteydenpitoa omaisiin ja asiakaskirjauksia.

”Rakuunassa käydään päivittäin 11 asukkaan luona. Arvostan sitä, että asiakkaalle pystyy antamaan hänen tarvitsemansa ajan ilman kovaa kiirettä”, toteaa Anne.

”Ihan parasta ovat yhteiset onnistumiset, kuten karaoke-esiintyminen yksissä läksiäisissä. Asiakkaan unelma oli laulaa tilaisuudessa tuttu laulu, mutta rohkeus ei riittänyt yksin esiintymiseen. Duettona homma hoitui, ja asiakas oli monta päivää niin onnellinen, kuten minäkin!”

Aspassa opiskelijat otetaan avosylin vastaan

Aspa-koti Rakuunan ja Mistelin johtaja Päivi Fairchild toivottaa opiskelijat tervetulleeksi Aspaan. ”Kiitokseksi ohjaustyöstä saamme mainioita keikkareita ja kesätyöntekijöitä, kuten Annalan Annen Rakuunaan.”

”Paras tilanne on silloin, kun opiskelija tulee seuraavanakin kesänä kesätöihin, jolloin perehdytys ja työhön sisälle pääseminen on helppoa ja luontevaa tuttujen asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa. Tänä kesänä Seinäjoella kolme neljästä kesätyöntekijästä on vanhoja tuttuja, mutta mukavaa oli saada tiimiin myös yksi uusi tuttavuus Aleksi, jolta hommat sujuvat jo oikein mahtavasti.”

Aspa Palveluilla kannustetaan myös lisäkouluttautumiseen työn ohessa.

Anne kertoo, että hänellä ei ollut paljoa aiempaa lääkealan tuntemusta. Aspassa hän on päässyt suorittamaan muun muassa lääkelupia.

Anne haluaa vahvistaa edelleen osaamistaan. Haaveissa on kouluttautua neuropsykiatriseksi valmentajaksi.

”Siitä on varmasti hyötyä niin täällä kuin monessa muussakin työpaikassa. Mutta jatkan täällä vanhempain- ja opintovapaan sijaisuuksia ainakin vuoden verran eteenpäin”, kertoo  Anne tulevaisuuden näkymistään.