Sydämeni on ohjaustyössä

Mariian tie on vienyt Aspa-koti Mantelista pois ja takaisin. Kolme vuotta hän opiskeli ja työskenteli muualla, mutta palasi sairaanhoitajana takaisin. Mariia on ollut Aspalla töissä yhteensä kolmetoista vuotta.

Mariia Soidinniemi valmistui vuonna 2012 vammaistyön lähihoitajaksi. Hän opiskeli Helsingissä sijaitsevassa Aspa-koti Mantelissa oppisopimuksella. Myöhemmin Mariia jatkoi opiskelua Metropolia ammattikorkeakoulussa ja valmistui sairaanhoitajaksi keväällä 2020. Hän on erikoistunut hoitotyöhön perusterveydenhuollossa, aloina gerontologinen hoitotyö ja mielenterveys. Nykyään hän on Aspa-koti Mantelin vastaava ohjaaja.

”Opiskeluaikana näin harjoittelujen ja keikkatöiden myötä paljon erilaisia paikkoja. Ennen Manteliin paluuta työskentelin akuutilla gerontologisella vuodeosastolla. Työ oli mielenkiintoista ja opin paljon. Sydämeni on kuitenkin enemmän ohjaustyössä kuin kliinisessä hoitotyössä”, Mariia pohtii.

Tärkeää työtä aivovammaisten ihmisten parissa

Aspa-koti Mantelissa asuu kahdeksan vaikeasti aivovammaista ihmistä. He ovat saaneet aivovamman tapaturmaisesti päähän kohdistuvasta iskusta. Osaaminen aivovammaisten ihmisten hoidossa ja elämänhallinnassa on Mantelissa huippuluokkaa. Henkilökunta on saanut aivovammakoulutusta neurologi Anu Toloselta.

Neurologiset sairaudet kiinnostavat Mariiaa. Hän kokee, että vuosien työskentely aivovammaisten ihmisten kanssa on antanut hänelle paljon tietoa ja taitoa. Tästä on ollut suuri etu esimerkiksi vuodeosastolla työskennellessä.

”Vanhassa työpaikassani ihmeteltiin, miten hyvin tulin toimeen ja osasin auttaa haastavasti käyttäytyvien potilaiden kanssa. Tästä osaamisesta olen ylpeä”, Mariia kertoo.

Asukkaiden on hyvä olla

Mariia oli aikoinaan mukana työryhmässä kehittämässä Aspa-koti Mantelin toimintaa, kun yksikkö valmistui vuonna 2008. Hän pääsi alusta asti mukaan miettimään, miten Aspa-kodista tehdään asukkaille oma koti. Vuosien varrella vain muutama asukas on vaihtunut, joten henkilökunta tuntee heidät hyvin.

”Teemme Mantelissa kaikkemme asukkaiden eteen. Meitä arvostetaan monissa eri verkostoissa ja saamme usein hyvää palautetta. Omaiset ovat hyvin tyytyväisiä hoitoon meillä. On ihanaa nähdä, kuinka omaisten huoli ja murhe kaikkoaa, kun he näkevät, miten hyvää hoitoa heidän läheisensä saa Mantelissa”, Mariia iloitsee.

Työpäivä Mantelissa

Tällä hetkellä Mariian päävastuulla on huolehtia asukkaiden lääkehoidosta sekä vastaanottaa lääkelupia. Hän on myös vastaava ohjaaja ja pääsee suunnittelemaan työvuorolistoja. 

Mantelissa tehdään kolmivuorotyötä. Normaalina päivänä työntekijät huolehtivat siitä, että asukkaat pääsevät pesulle, saavat syötyä ja ottavat lääkkeensä sekä pääsevät lähtemään terapioihin tai muihin toimintoihin. Aivovamman saanut ihminen tarvitsee runsaasti tukea oman elämän hallinnassa. Henkilökunta huolehtii myös mahdolliset ajanvaraukset, taksien tilaukset, yhteydet verkostoihin, apuvälineet ja lääkärikäynnit.

”Työmme ei ole raskasta fyysisesti, mutta henkisesti välillä. Tästä syystä on tärkeää, että saamme säännöllisesti työnohjausta sekä tukea kollegoilta ja esihenkilöltä”, Mariia kertoo. ”Työ on ihmisen hommaa silloin kun asukkaan arki sujuu, he voivat hyvin ja heidän asiansa hoituvat. Tärkeää on myös, että työtämme arvostetaan ja meitä työntekijöitä kohdellaan hyvin. Suosittelen työtä Aspa Palveluilla. Täällä pääsee työskentelemään omalla persoonallaan ja omaa työtään voi aina kehittää”.