Vaikuttava ryhmätoiminta koostuu monesta palasesta. Hienoin hetki ohjaajan näkökulmasta on se, kun ryhmä alkaa kantaa ja osallistujat odottavat seuraavaa ryhmäkertaa. Toiminnassamme kokemustieto ja kohtaaminen kulkevat rinnan menetelmän kanssa.
Omat avaimet 4You -toiminnassa on kehitetty menetelmiä jo vuodesta 2017 asti. Vaikuttavin niistä on tähän mennessä ollut Hevari – Henkilökeskeinen voimavaravalmennus, jossa yhdistyvät Aspan henkilökeskeinen työote ja Mielenterveyden keskusliiton voimavaravalmennus. Menetelmän taustateoriat ovat positiivinen psykologia, ratkaisukeskeisyys ja toipumisorientaatio. Hevaria on juurrutettu vuosia ja nyt se on saatavilla myös englanniksi, ruotsiksi, venäjäksi ja arabiaksi. Pidämme sosiaali-, kasvatus- ja opetusalan ammattilaisille perehdytyspäiviä ja järjestämme ryhmiä koko toiminta-alueella (Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Kainuu ja Keski-Suomi) ja vielä sen lisäksi verkkovälitteisesti koko Suomessa. Kokemusta ja palautetta on kertynyt ja kohtaamiset sykähdyttävät aina.
Ryhmätoiminnan hienous ja hankaluus
Mutta mistä voi tietää, että onnistuu? Kuntoutuminen, voimavarojen lisääntyminen, osallisuuden vahvistuminen. Isoja sanoja ja termejä! Työntekijän pitää luottaa menetelmään ja siihen, että se alkaa kantaa ryhmän edetessä. Suurimman työn tekee aina ryhmään osallistuja ja se työ jatkuu ryhmäkertojen välissä, oman pään sisällä, keskustelemalla muiden kanssa, oman työntekijän kanssa… Ryhmään tullessa ei tarvitse vielä tietää tai uskoa siihen, että muutos on mahdollinen. Itselleen on kuitenkin pitänyt antaa lupa muutokseen.
Tänä keväänä pidin ryhmää päihdekuntoutujien yksikössä. Ryhmä aloiteltiin maaliskuussa avoimin mielin, mutta pienellä jännityksellä. Työparina minulla oli koulutetut kokemusasiantuntijat Katri ja Miika, jotka vuorottelivat ryhmäkerroilla.
Pelkkä menetelmä ja ohjaajan työote eivät ihan joka tilanteessa riitä. Silloin ei ole heikkoutta tunnistaa ja tunnustaa, että tarvitsen työpariksi henkilön, joka oikeasti tietää ryhmäläisten arjesta ja ilmiöstä.
Ensimmäinen tapaaminen: Kaikki ovat paikalla uteliaina, mutta valmiina pettymään. Moni on ollut ryhmissä pakotettuna ja vapaaehtoisena, erilaisia kokemuksia on kertynyt. Ryhmässämme jokainen saa olla oma itsensä, kertoa niin paljon kuin haluaa, siirtää vuoron seuraavalle, puhua pidempään. Saa ahdistaa ja voi ottaa omaa tilaa. Tauko antaa jokaiselle mahdollisuuden huokaista. Itselläni oli teoreettisempi lähestymistapa ja kokemusasiantuntija taas rohkeasti toi esiin omalla tarinallaan, että on yksi heistä ja ymmärtää todella.
Ryhmäkerran jälkeen olin vaikuttunut! Tiesimme, että olimme onnistuneet ja osallistujat olivat luvanneet tulla viikon päästä uudestaan. Ja niin tulivatkin, kohta jo kertoivat odottavansa ryhmää.
Hevari–menetelmän vahvuudet
Yhdeksän tapaamisen mittainen matka oli huikea, ei ainoastaan itselleni vaan koko porukalle. Ryhmä oli luotu luottamuksesta, ymmärryksestä, jaetuista kokemuksista, tulevaisuudenuskosta ja ilosta kokoontua yhteen sekä vertaisuudesta. Hevarin aiheita ovat esimerkiksi voimavarat, tunteet, arvot ja unelmat. Aiheita käsiteltiin keskustellen ja tehtävien avulla.
Tuli viimeisen kerran aika. Osallistujat olivat ylpeitä, että olivat olleet mukana koko ryhmän ajan, voimavarat olivat vahvistuneet ja moni asia ryhmän ulkopuolella oli mennyt eteenpäin.
Siis vau! Oliko toiminta vaikuttavaa? Vaikutus oli ihan käsin kosketeltavaa! Jokaisessa ryhmässä on kuntoutumisen eri vaiheessa olevia henkilöitä. Jo se, että tulee paikalle, voi olla alku jollekin. Niinpä en arvota kenenkään matkaa vaan iloitsen ihan jokaisesta. Tunnen olevani etuoikeutettu, että työpareina on ammattitaitoiset kokemusasiantuntijat ja saan tehdä työtä, jota rakastan. Voin haastaa itseänikin ja huomata, että selviän!
Uskalla kokeilla
Omat avaimet 4You -toiminnan menetelmät löytyvät verkkosivuiltamme ja meiltä työntekijöiltä saa tukea niiden käyttöön. Suosittelen lämpimästi! Uskaltaisin jopa sanoa, että Hevari-menetelmä toimii jokaisen asiakasryhmän kanssa.
Kohtaaminen. Siitähän kaikessa on kyse. Miten kukin kokee tulleensa kohdatuksi, millaista vuorovaikutus on. Saimme palautetta, että olimme ryhmässä samalla viivalla, kenenkään arvo tai asema ei vaikuttanut ryhmän dynamiikkaan. Kolmannen sektorin kohtaamisissa tämä on mahdollista ja se tulee olemaan jatkossakin vahvuutemme. Teemme työtä ihmisiä varten, heidän lähtökohdistaan.
Sanna Inkiläinen
Kehittämissuunnittelija, Omat avaimet 4 You -toiminta